”Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa, sitä hetkeä jolloin en elä tolloilen?”


Olen kirjoittanut itsesäälistä aiemminkin. Mustan koiran ohella se on ollut huono ystäväni koko elämäni ajan. Olen inhonnut itseäni ja toisinaan toivonut etten olisi syntynytkään. Viime aikoina olen tässäkin asiassa yrittänyt ottaa tietoisia edistysaskeleita ja itsesäälistä tulikin minulle joksikin aikaa tuntematon käsite. Ehkä omaksuin jonkinlaisen valheellisen itsevarmuuden kuoren. Tämä kuori ei kuitenkaan ole titaania. Se kuori on hauras kuin savi. Edelleen olen altis itsesäälille. Edelleen palaan pestyn sian tavoin lätäkköön rypemään.

Olin suuren osan elämästäni tiedoton tunteistani. Tai kyllähän ne ovat olleet olemassa, mutten ole tiennyt mistä ne tulivat ja mistä ne johtuivat. Olen tullut siihen toteamukseen, että tunteet ovat tapa kokea henkilökohtaisesti ympärillä tapahtuvat asiat. Siksi minun olisi väärin väheksyä kenenkään tunteita, koska ne ovat joka tapauksessa hänen tunteitaan, vaikka ne minun mielestäni olisi kuinka outoja tahansa. Olen alkanut pikkuhiljaa oppia käsittelemään omia tunteitani. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että osaisin käsitellä myös muiden tunteita. Huomaan edelleen olevani hyökkäävä sanoissani, jos koen että tunteitani väheksytään. Puolustautuessani saatan sivaltaa toisia myrkyllisellä tikarilla. Tässäkin olen toisten avun ansiosta edistynyt. Voi olla että opin tämän liian myöhään. Kuolettavat haavat on jo aiheutettu.

Tätä kaikkea ajatellessa on kovin vaikeaa olla tyytyväinen itseensä. Milloin minä opin hallitsemaan sanani? Milloin minä opin kysymään, miltä toisista tuntuu? Yksinäisyys on hyvä muistutus siitä, ettei kaikki ole kohdillaan tässä löysässä nyrkkisäkissä. En haluaisi vajota syvemmäksi tähän tunteeseen, mutta Eppu normaalin sanat kappaleesta Kun olet poissa tarjoavat balsamia  itseaiheutettuihin haavoihin ainakin hetkeksi. Mietin onkohan Martti Syrjä oppinut saavuttamaan sitä hetkeä, jolloin ei eläisi tolloillen. Itse en ainakaan ole. En haluaisi jäädä tähän lätäkköön. Se on kuitenkin niin kovin syvä ja upottava.

Kun olet poissa ja makaan yksin veren kohinaa kuunnellen
Samaa vanhaa kappaletta sen tempoa muunnellen
Ajatukseni kuin perhoset hullut lamppua loistavaa, kiertelevät kun
yö on tullut rataa itsensä toistavaa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloille?

Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa jos en unta saa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloille?
Kun olet poissa..

Yön on hiljaa ja antaa minun kuunnella itseänsä
Ajatusteni huonossa seurassa mykkiä vitsejänsä
Miksi minulle sinäkin olet vain heijastus peloistani?
Joku kanssani sinut jakaa enkä selviä veloistani

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloille?

Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa jos en unta saa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloille
Kun olet poissa..

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s