Viimeinen luku: Jäähyväisiä

Jokainen tarina tarvitsee lopun. Niin tarvitsee myös blogin tarina. Kesken jäänyt tarina on yhtä piinaava kuin kesken jäänyt romanssi.

20.5.2016 oli päivä, jolloin Kent julkaisi uusimman albuminsa Då Som Nu För Alltid. Se on samalla heidän viimeinen albuminsa. Sen kappaleet kertovat menetyksestä, anteeksiannosta sekä ikuisista muistoista. Punaisena lankana sen läpi kulkee yksi teema: jäähyväiset. Kuka olisi arvannut, että tästä albumista tulisi itseään täyttävä profetia myös omaan elämääni. Olen kuunnellut sitä siitä lähtien, kun se julkaistiin. Se herätti minussa voimakkaita tunteita. Tappavia tunteita, joiden avulla sinetöin myös kohtaloni.

Kent ja minä olemme kulkeneet yhdessä monia vuosia. Aloitin sen kuuntelun keväällä 2009, kun kohtasin tähänastisen elämäni suurimman pettymyksen. Jouduin jättämään työni sekä elämäni Jehovan todistajien haaratoimistossa. Muutin pieneen Hankoon ja siellä aloitin pettyneenä, mutta samalla hieman toiveikkaana uuden luvun elämästäni. Kuljin pyörällä pitkin Hangon Esplanadia ja kuulokkeista soi Kentin FF. Sen kertosäkeistö kuuluu ranskaksi: ”Tellement loin de ce monde”. Suomennettuna se tarkoittaa: niin kaukana tästä maailmasta. Haaveilin maailmasta, jossa kerrankin en tuntisi itseäni ulkopuoliseksi. Muistan ne kesäyöt polkiessani pitkin autioita Hangon katuja, kun kuuntelin albumia Vapen och Ammunition.  Sen jokaisella kappaleella on minulle henkilökohtainen merkitys. Maamme eteläisimmässä kärjessä, tulliniemen pitkässä sekä kaarevassa uimarannassa katselin tuon pienen kaupungin valoja sekä syksyn tähtikirkasta taivasta. Samalla mietin olisivatko tuntemattomat esi-isäni ylpeitä minusta. Siitä kertoo myös kappale Elite. Duett palauttaa mieleeni erään ainutlaatuisen henkilön kaukaa menneisyydestä. Tämä kappale palauttaa hänet mieleeni, vaikka olen jo unohtanut hänen kasvojensa yksityiskohdat. Talvi saapui lopulta myös Hankoon. Helmikuun kiiltävän lumen iltoina kuuntelimme autossa Waltarin Mikan sukulaispojan kanssa albumia B-Sidor 95-00. Längesen vi sågs on ikuistanut nämä hetket.

En kokenut kuuluvani pieneen Hankoon ja taakkojen alla paloin loppuun keväällä 2011. Muutin Heinolaan ja aloitin hiljalleen elämäni alusta. Nyt jo toisen kerran olivat unelmani särkyneet. Enää minua kuitenkaan eivät sitoneet seurakunnan vastuut, joten olin vapaa kuin taivaan lintu. Haaveenani oli päästä matkustelemaan. Samana keväänä lähdin Lontooseen, josta tein bussimatkan Edinburghiin. Tämä matka palautuu mieleeni kuunnellessani Kentin albumia Du & Jag Döden, sekä erityisesti sen kappaletta 400 slag. Muistan sen jännityksen, kun ensimmäistä kertaa matkustin aivan yksin isossa maailmassa. Matkustaessani rakastuin yksinäisyyteen, sillä silloin koin itseni vapaaksi. Vuotta myöhemmin matkustin Japaniin, joka sekin oli ollut haaveeni jo pitkään. Tämä matka palautuu mieleeni joka kerta, kun kuuntelen kappaleen Mannen i den vita hatten. Haaveeni koskivat vapautta ja kaiken aloittamista uudelleen puhtaalta pöydältä. Kirsikankukkia katsellessani tunsin syntyneeni uudelleen. Kotiin palatessani huomasin, ettei pelkkä matkustaminen riitä poistamaan sydämessä ammottavaa tyhjyyttä. Jokin edelleen pidätteli minua.

Vuosi sitten lähdimme luokkamme kanssa risteilylle Tukholmaan. Tämä oli minulle pelottava päätös, sillä uskonnossani pahekstuttiin vapaa-ajan viettämistä ”ulkopuolisten” kanssa. Heidän katsottiin olevan hengellisten arvojen kannalta vaarallista seuraa. Risteilyllä yllätyin, miten tavallisia ihmisiä luokkalaiseni olivatkaan. Eivät he mitään moraalittomia olleet. Hytissä ennen nukkumaanmenoa kuuntelin Kentin uusinta levyä ja erityisesti sen kappaletta Den Andra Sidan. Se kertoo tuntemattoman ikuisen elämän kaipuusta ja siitä miten yhteiset tarinamme voivat toistua jossain toisessa elämässä. Samalla tunsin tuskaa, sillä edelleen unelmiani pidätteli jokin tuntematon kahle.

Tein ratkaisevan päätöksen jättää uskontoni noin puoli vuotta sitten. Odotin sopivaa hetkeä. Nyt olin vapaa hankkimaan itselleni ystäviä myös uskontoni ulkopuolelta. Oikeastaan halusin tehdä siirtymästä mahdollisimman pehmeän, sillä tiesin että erotessani uskonnostani myös vanhat ystävyyssiteeni tulisivat katkeamaan. Löysinkin pian ystäviä, mutta sain huomata miten mustavalkoista ajatteluni olikaan. Se aiheutti juopaa välillemme. 18.4.2016 lähetin erokirjeeni ja samassa tunsin ensimmäistä kertaa vapaan auringon hyväilevän ihoani.

Vihdoin saan unelmoida. Vihdoin saan unelmoida myös suurimmasta unelmastani: elää köyhän kirjailijan elämää. Tajusin kuitenkin ettei yhteen elämään mahdu kaikkia unelmia, enkä niitä saisi itsekkäästi edes tavoitella. Maailma ei pyöri minun unelmieni ympärillä. Kynän kanssa voin kuitenkin haaveilla niin vapaasti kuin haluan. Kirjan sivuilla kaikki unelmani voivat toteutua.

Silti unelmillani olen aiheuttanut myös vahinkoa. Olen sotkenut unelmat ja todellisuuden keskenään. Niinpä itseni autioittaneena voin vain jättää jäähyväiset toteutumattomille unelmilleni. Kentin tavoin tämäkin tarina tarvitsee arvoisensa päätöksen. On aika jättää hyvästit rakkalle lukijalle tai hänen monikoksi jakautuneelle persoonalleen. Tämä oli ainutlaatuista aikaa myös minun elämässäni. Oli hienoa saada miettiä juttuaiheita aamun ruuhkabussissa sekä kävelyllä metsässä. Oli hienoa kirjoitella sydämeni salatuista ajatuksista, joita uskalsin vain lukijalle jakaa. Nyt on tullut aika viimesen laulun viimeisen kertosäkeen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s