Seuraa reikäistä lettusydäntäsi

Rakkaustarinoiden ei aina tarvitse päättyä katkeriin kyyneliin. Romeon ja Julian ei aina tarvitse uhrata kaikkea rakkauden vuoksi. Rakkautta ja elämää ei aina tarvitse edes ottaa niin henkilökohtaisesti. Tästä sain kohtalolta kevyen muistutuksen viimeisen työpäiväni kunniaksi. Sen seurauksena totesin, että haluan sittenkin päättää tämän blogin tarinan iloiseen sointuun. Haluan sittenkin kertoa vielä yhden tarinan. Tarinan reikäisestä lettusydämestä.

Sain viikko sitten työharjoittelupaikastani 21-vuotiasta leipäjuurta. Sitä täytyy ruokkia säännöllisesti jauholla ja vedellä, jotta se pysyisi käyttökelpoisena. Viime sunnuntaina päätin leipoa kotona, mutta olinkin liian laiska siihen. Niinpä sain idean käyttää juurta lettuihin. Innostuneena kehuin maanantaina työpaikalla, miten hyviä suolaisia lettuja heidän juurestaan sain tehtyä. Ei olisi kai pitänyt mennä kehumaan..

Tänään oli viimeinen työpäiväni. Yllätyksekseni työkaverini sanoivat, että tänään he haluavat maistaa niitä kuuluisia lettuja, joita heidän juurellaan tein. Minut valtasi kauhu. Minäkö muka tekisin jotain oikeille kokeille ja leipureille?! Amerikkalainen työtoverini sanoi minulle: ”Älä huoli. Tee niinkuin teit kotonakin.” Vastasin ettei minulla ollut mitään reseptiä, vaan menin puhtaasti tunnepohjalla. Tähän hän totesi: ”Tee samalla tavalla nytkin. Seuraa vain sydäntäsi.

Epäröiden etsin jotain ohjeita netistä. En haluaisi näyttää epäonnistujalta mestareideni silmissä. Työn lomassa jutustelin kylmäkön kanssa ja totesin, etten minä itseäni varten yleensä niin kovin tarkasti reseptejä seuraile, mutta muille tehdessäni haluan kyllä antaa parastani. Tähän hän totesi: ”Tee itsellesi yhtä antaumuksellisesti kuin tekisit presidentille. Sinäkin olen yhtä arvokas kuin presidentti.” Lopulta työt tuli tehtyä, letut paistettua ja myös syötyä. Tämän jälkeen hyvästelimme toisemme iloisin mielin. Sain erään elämäni merkittävimmän opetuksen. Koskaan ei kannata sanoa itselleen, ettei kykene elämässä saamaan aikaiseksi hienoja asioita. Siitä voisi tulla itseään täyttävä profetia.

Voi olla ettei tämä reikäinen lettusydämemme pidä meitä veden pinnalla. Silti sen reiät päästävät lävitseen kirkaan valon. Se valo voi näyttää meille polun kotiin. Se voi antaa meille vakaan askeleen, kun polku näyttää liian pelottavalta. Kun yksi tarina päättyy, on parempi aloittaa pian uusi. ”Älä jää märehtimään Järppä. Peli jatkuu”, sanoi nuoruuden sankarini Tommi, kun haaratoimiston nurmikolla pelasimme jalkapalloa ja menetin lupaavan tilanteen. Hänen mielestään mikään ei ollut sen kiehtovampaa kuin ihmismieli, eikä kenenkään tulisi pitää itseään merkityksettömänä. Vuosien ajan olen pyöritellyt näitä sanoja päässäni ja pikkuhiljaa alan ymmärtämään mitä hän tarkoitti. Jokaisessa meissä asuu taistelija, joka toisinaan väsyy ja haluaisi kadota jonnekin kauas tuntemattomaan. Tässä lyhessä pelissä ei kuitenkaan ole aikaa jäädä nurmelle itkemään epäonnistumisiaan. Peli jatkuu, kuulen Tommin sanovan uudelleen ja uudelleen. ”Älä jää tuleen makaamaan”, sanoi eräs viisas mutta ujo ystäväni, joka joutui itsekin käymään kamppailua keskipäivän demoneita vastaan yhdessä mustan koiran kanssa. Tämän kamppailun hienous on siinä, että myös haavoittuneet sielut voivat parantaa toisiaan ja nostaa toisiaan takaisin nyrkkeilykehään. En tiedä miten sinä aiot käyttää loppuelämäsi. Itse ajattelin antaa reikäisen ja murenevan sydämeni näyttää minulle tien ja seurata mihin se minua vie. Itse ajattelin viettää sydämen ikuista lettukesää: Ikuinen lettukesä

Aloitan myös toisen blogin, johon omaksi ilokseni kokoan yhteen havaintojani kirjoittamisen ja kerronan teoriasta: Kynän tie

Pitkäaikainen haaveni on myös koota myönteisistä maailmanhistorian tapahtumista myönteisyyden kalenteri. Samalla haastan itseni kirjoittamaan englanniksi. Tässä projektissa saattaa kyllä vierähtää muutama vuosi, kun haaveiluunkin pitäisi riittää aikaa: It’s a great day to be alive!

Kiitos kärsivällisyydestä! Jatka unelmointia ja pidä mielessä terveiseni, kun elämä ja ihmiset eivät aina osaa olla niin kovin ymmärtäväisiä, sillä myös heillä on omat elämän kokoiset kamppailunsa. Tämän olen itsekin iskujen kautta oppinut. Nyt näissä arpeutuneissa haavoissa lukee: It’s nothing personal

-Jani

image

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s