Rakas arkeologi!

Tuuli ulvoo ja tuo mukanaan hiekanjyviä. Ne löytävät itselleen kodin, kunnes tuuli jälleen kerran kutsuu ne mukaansa uusiin seikkailuihin. Mikään tässä maailmassa ei pysyvää, paitsi hiekka. Se peittää allensa kaiken. Myös sen, minkä eteen nähtiin paljon vaivaa.

Seisot paikassa, jossa kerran sijaitsi rakennustyömaa. Siihen piti tulla taivaaseen asti ulottuva linna. Sitä rakensi epätäydellinen arkkitehti epätäydellisine ajatuksineen. Rakentaessaan tuota linnaa, hän sai huomata ettei siitä tullutkaan sellainen, kuin hän suunnitteli. Rakentaessaan tuota linnaa hän myös aiheutti harmia lähimmäisilleen. Niinpä hän päätti jättää rakennuksen kesken ja muutti kauas jonnekin. Jonnekin missä hän voisi aloittaa kaiken alusta. Ajan myötä hiekka löysi itselleen kodin tuosta linnasta. Lopulta kukaan ei enää edes muistanut, että siellä koskaan olisi ollutkaan muuta kuin hiekkaa.

Mikäli päätät kaivaa esiin tämän linnan, muista tämä varoitus. Tulet kohtaamaan tarinan epätäydellisestä arkkitehdistä, joka oppi virheiden kautta kävelemään. Hän oppi, ettei ihminen tule koskaan kyllin viisaaksi. Hän oppi, että ihminen voi tulla ainoastaan kyllin viisaaksi tiedostamaan oman tietämättömyytensä. Hän oppi, ettei henkilökohtaisen kasvun tiellä ole olemassa päätepysäkkiä. Hän oppi, ettei ihmisen kannata rakastua omiin mielipiteisiinsä. Hän oppi väärässä olemisen vapauden. Samalla hän oppi myös vapauden haaveilla sekä vapauden hylätä haaveensa. Niinpä toivotan rakkalle arkeologille mielenkiintoista matkaa ajassa taaksepäin. Voi olla ettet tule löytämään täältä mitään hyödyllistä. Mutta ainakin turhia juttuja 164:n kappaleen verran voit kaivaa esiin. Tässä joitain hajonneita saviruukun palasia matkan varrelta:

Rakas lukija tai hänen monikoksi jakautunut persoonansa!

Miten rakkaus opitaan?

Kirjoittamisen ihanuus

Kylpyamme ja portti toiseen ulottuvuuteen

Maanantai ja alle kympin panttivankikriisi

Jäätelö voi lämmittää paleltuneen sydämen

Anteeksipyytämisen ihanuus

Onko luottamuksessa ykkösen ja nollan välimaastoa?

Kuuluisat viimeiset sanani

Elämän kirja

Maaliroiskeita kankaalla

Tunteiden luotijuna

Katumus

Tosi ystävä

Urheilupsykologia

Tuomittu elämään

Tyhjä sivu

Vapaan auringon alla

Elämäni merkittävin päivä: 18.4.2016

Miksi kukkia katselen?

Ob-la-di, Ob-la-da

Kirje kuolemalle

Kirje elämälle

Kohtalon kynä

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s