Raamattu ja psykologia osa I

Mainitse yksi kirja joka on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen? Siinä missä joku saattaisi vastata Tolkienin Taru sormusten herrasta tai Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys, itse joudun sanomaan, että se on ollut Raamattu. Tämä ei ole mikään ihme, kun ajattelee sitä ympäristöä, jossa suurimman osan elämästäni vietin. Luin Raamatun ainakin neljä kertaa kannesta kanteen. Uskoin sen olevan kirjaimellinen ohjekirja Jumalalta. Monen muun fundamentalistin tavoin, minäkin lopulta erkaannuin tästä näkemyksestä. Nykyään olen omaksunut enemmänkin post-theistisen ajatusmaailman, jonka mukaan ateistikin voi arvostaa Raamattua (tai ainakin osia siitä), vaikkei liittäisi siihen minkäänlaista uskonnollista tulkintaa. Raamattua voi tulkita puhtaasti sekularistisesta eli maallisesta näkökulmasta.

Viimeiset kaksi vuotta olen aikuislukiossa ottanut kaikki mahdolliset psykologian kurssit. On kiehtova oppia, miten ihminen toimii ympäristössään. On kiehtovaa lukea eri teorioista ja miten niitä on kokeiltu käytännössä. Monesti psykologian tunneilla mieleeni on tullut kuin tyhjästä jokin Raamatun kertomus tai vertaus. Voisiko Raamattua kenties selittää nykypäivän psykologian ymmärryksen valossa? Aion yrittää sitä tässä, sekä myöhemmissä kirjoituksissa. Käsittelen psykologian teorioita sekä kokeita ja miten ne selittävät Raamatun kertomuksia. Aiheet eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.

Vuonna 1973 Princetonin teologisessa seminaarissa tutkittiin, vaikuttavatko ihmisen arvot hänen todennäköisyyteensä auttaa hädässä olevaa. Papeiksi opiskeleville koehenkilöille annettiin tehtäväksi laatia lyhyt puhe aiheesta, mitä merkitsee olla pappi. Osalle koehenkilöistä annettiin tarkat ohjeet sisällyttää puheeseen vertaus laupiaasta samarialaisesta. Seuraavaksi koehenkilöille sanottiin, että heidän tulisi pitää tuo puhe kampuksen toisessa rakennuksessa. Heidät jaettiin kolmeen ryhmään. Osalle sanottiin, ettei heillä ollut mitään kiirettä siirtyä toiseen rakennukseen. Toisille sanottiin, että heillä olisi kohtalainen kiire. Kolmannelle osalle sanottiin, että heillä on suuri kiire siirtyä toiseen rakennukseen pitämään puhettaan. Matkalla sinne koehenkilöt kohtasivat lavastetun tilanteen, jossa ihminen näytteli huonovointista. Ketkä koehenkilöistä pysähtyivät auttamaan häntä? Ne jotka olivat kirjoittaneet laupiaasta samarialaisesta? Ei, vaan ne joilla ei ollut kiire puheensa pitämiseen. Koehenkilöt joiden käskettiin kiirehtiä, jäivät kaikista epätodennäköisimmin auttamaan avun tarpeessa olevaa. Tutkimuksen tulos oli siis se, että persoonallisuus ja arvot vaikuttavat avun tarjoamiseen paljon vähemmän kuin kuvittelemme. Suurempi vaikutus on sillä, miten kiireisiä koemme olevamme noissa kriittisissä tilanteissa.

Princetonin tutkimus liittyi hyvin suoraan Raamatun kertomukseen laupiaasta samarialaisesta. Kertomuksessa sivutaan toistakin psykologian teoriaa. Nimittäin sosiaalisen identiteetin teoriaa, jonka kehittivät sosiaalipsykologi Henri Tajfel ja hänen oppilaansa John C. Turner 1970-luvulla. Vertaus laupiaasta samarialaisesta oli Jeesuksen vastaus erään lainoppineen kysymykseen: ”Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi tyylilleen uskollisena kertomalla tarinan. Tarinan outo käänne oli, kun samarialainen, joita juutalaiset halveksivat, pysähtyi auttamaan ryöstäjien käsiin joutunutta, siinä missä tämän uskonveljet pappi ja leeviläinen vain kävelivät ohi. Tarinassa on usko- ja sisäryhmä. Ohi kävelleet pappi ja leeviläinen olivat hätää kärsivän juutalaisen sekä kysymyksen esittäneen lainoppineen sisäryhmää, eli ryhmää johon he samaistuivat. Samarialainen sen sijaan oli ulkoryhmässä. Ryhmä johon he eivät samaistuneet. Konreettisia esimerkkejä sisäryhmistä ovat perhe, puolue, uskonto, etnisyys tai kansallisuus. Tälläinen erottelu on meille luontaista. Sitä tekevät jo pienet lapset. Olemme taipuvaisia puolustelemaan sisäryhmäämme kuuluvien käytöstä ja moittimaan niitä, jotka eivät siihen kuulu. Ainoastaan pysähtymällä miettimään ennakkoluulojamme, voimme opetella kyseenalaistamaan ne, aivan niinkuin Jeesus teki vertauksellaan.

Kertomus laupiaasta samarialaisesta tuo mieleen vielä kolmannen psykologian aihealueen ja erään traagisen kokeen, joka liittyy konformismiin eli paineeseen sopeutua joukkoon. Tästä kuitenkin lisää kirjoitussarjan seuraavassa osassa.

 

Lisäaineistoa Princetonin kokeesta sekä ulko- ja sisäryhmistä:

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s