Paholaisen asianajaja

Totuus ei pala tulessakaan, on vaarallinen sanonta. Se antaa ymmärtää, että totuus on jotain mitä ei pystytä muuttamaan. Jotain mitä ei pystytä tuhoamaan. Menemättä sen enempää filosofiseksi, voin kuitenkin todeta, että totuus on vain paras selitys asialle tämänhetkisen tiedon valossa. Lisäksi on asioita, joissa ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa ajatella. Esimerkiksi se, miten aikuisen ihmisen tulisi elää omaa elämäänsä on yksi niistä.

Ihmisen itsemääräämisoikeus on asia, jonka kanssa olen kipuillut koko elämäni. Aiemmin uskoin, että Jumalalla on parhaat normit ja yksin hän voi päättää miten ihmisen tulisi elää. Uskoin siihen, että ilman Jumalan normeja ihminen ei voi koskaan tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Moraalinen kompassini osoitti yhteen suuntaan ja kieltäydyin ajattelemasta muita vaihtoehtoja.

Erottuani uskonnostani oivalsin, että ei ole olemassa mitään objektiivisesti oikeaa tapaa elää. Yhteiskunta asettaa tietyt raamit, joiden puitteissa ihminen saa elää hyvin monella eri tapaa. Niin kauan kuin hän ei vahingoita toista, on kaikki sallittua. Ajatuksen tasolla ymmärsin tämän, mutta silti minulla oli edelleen vahvasti juurtunut kapea ajattelumalli siitä, mikä lasketaan toisen vahingoittamiseksi. Tyrkitin edelleen omia näkemyksiäni ympärilläni oleville ihmisille, aivan kuten olin tehnyt aiemmassa elämässänikin.

Miten olen kasvanut eroon tuomitsevasta asenteestani? Olen hiljalleen oppinut ajattelmaan asiaa toisen näkökulmasta. Minun ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta minun pitää ensin osata ottaa huomioon vasta-argumentit, ennen kuin voin edes päättää, mikä on paras tapa ajatella. Ja kun on kyse aikuisen ihmisen valinnoista, ei ole olemassa parasta tapaa ajatella. Joskus tuota dialogia on vaikeaa käydä yksin. Joskus siihen tarvitaan ystävää, joka ottaa paholaisen asianajajan roolin. Ystävää jonka seurassa minun ei tarvitse todistella olevani oikeassa. Joka ei herätä minussa tunnetta, että ajatusmaailmaani vastaan hyökätään ja minun täytyy puolustaa sitä kaikin keinoin.

Toisinaan taas olen sortunut siihen, että etsin mielipidettä ystäviltä, jotka vain komppaavat minun ajatuksiani. Hehän ovat ystäviäni, mitä muuta heiltä voisi odottaa kuin ymmärrystä? Toki joskus tarvitaan vahvistusta omille ajatuksille, mutta entä silloin jos ne vahvistavat ehdotonta ajatusmaailmaani? Olen aiheuttanut paljon vahinkoa toimimalla näin. Olen jopa tuhonnut ystävyyksiä sen vuoksi.

Nyt kun olen polttanut monta siltaa perässäni, menettänyt tärkeitä ihmisiä elämästäni, voin olla kiitollinen ainakin yhdestä asiasta. Että minulla on edes yksi ystävä, joka uskaltaa kyseenalaistaa minut, silti tarjoten minulle ehdottoman tukensa. Hän on kestänyt minua vuosia, vaikka olen hetkittäin ollut epäreilu häntä kohtaan. Hän on paholaisen asianajaja, jonka ystävyydestä saan olla ikuisesti kiitollinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s