Taas minä teen sen. Aloitan some-ränttini. Niin paljon kuin rakastankin vihata somea, on se minulle samalla myös yllättävän inspiraation lähde. Fiidiini puskee jatkuvasti erilaisia tunteiden käsittelyyn liittyviä videoita. Kuten monet muut, selaan minäkin ne läpi hyvin nopeasti. Kuten monilla muilla, on minunkin keskittymiseni kaventunut muutamaan sekuntiin. Tällä kertaa se riitti. Videossa käsiteltiin vihan merkitystä elämässä.…
Itsereflektio. Siinä on sana, jota aiemmin rakastin inhota. Pidin sitä akateemisena jargonina. Ärsyttävänä terminä, jota käytetään kurssin lopussa suoritettavalle oman oppimisen arvioinnille. Vaikka loppuen lopuksi me kaikki teemme sitä. Joka päivä. Joka päivä arvioimme omaa toimintaamme ja miltä se meistä näytti. Liian useasti havaintomme hirvittävät meitä ja haluaisimmme piiloutua niiltä. Mikään ei ole sen tehokkaampi…
Minun pitäisi olla kirjoittelemassa koulun markkinointikurssin lopputehtävää. Se on kuitenkin juuri nyt kovin vaikeaa. Mieleni on jossain muualla. Rahan tekeminen ja myynnin edistäminen tuntuvat tässä hetkessä niin kaukaisilta. Juuri nyt mieleni on anteeksiannossa ja sen odottelussa. Kentin viimeiseltä albumilta löytyy kappale Förlåtelsen. Sen kertosäkeen sanat pyörivät päässäni loputtomalla luupilla. ”Så finns det någon mening att…
Me kaikki olemme pakomatkalla jonnekin. Toiset pakenevat työhönsä. Toiset puutarhaansa. Toiset pakenevat toisiin ihmisiin. Mitä minä tällä tarkoitan? Viime aikoina olen uppoutunut kiintymyssuhdeteorian kaninkoloon. Sitä ei pitäisi lukea kuin Raamattua, mutta silti sitä teen. Etsin sieltä profetioita, etsin sieltä selityksiä. Ja mielestäni olen niitä myös löytänyt. Ristiriitainen kiintymyssuhde kuvaa ihmistä, jonka ensimmäiset kiintymyssuhteet ovat olleet…
Ansaitsematon hyvyys on sana, jota en ole kuullut pitkään aikaan. Eikä mikään ihme, sillä se yhdistetään usein vain uskontoon. Jumalan sanotaan osoittavan sitä meitä ihmisiä kohtaan. Toisinaan tuo ilmaus käännetään myös armoksi. Nuo kaksi ilmausta pitävät kuitenkin sisällään aivan eri merkityksen. Itse pidän enemmän ansaitsemattomasta hyvyydestä, sillä armo on turhan passiivinen. Ansaitsematon hyvyys Raamatun mukaan…
Päivän kääntyessä iltaa kohti huomaan vireystilani laskevan. Olisi vielä paljon asioita tehtävänä, mutta mieleni on jossain muualla. Mieleni on samalla sekä tulevaisuudessa että menneessä. Rattiin nukahtavan kuljettajan tavoin, mieleni ajautuu huomaamattani tien reunaan. Aidatulle pimeälle alueelle, josta on vaikeaa päästä pois. Alueelle, jossa kriittiset äänet ja yksinäisyys ottavat vallan. Negatiivisten tunteiden näyttäminen on minulle aina…
Aloitin päiväni musiikilla. Se antaa minulle inspiraatiota. Se myös useasti vie minut takaisin muistoihin. Muistoihin lapsuudesta. Muistoihin ystävyydestä. Muistoihin rakkaudesta ja pettymyksestä. Kuuntelin pitkästä aikaa Topi Sorsakosken kappaleen Olet Kaikki. Minulla on siihen erityinen suhde, vaikken sitä aiemmin osannutkaan arvostaa. Isäni piti siitä kappaleesta. Hän käytti sitä testatessaan äänilaitteittaan. En lapsena tajunnut siitä maailmasta mitään.…
Nyt teen sen. Rikon kirouksen. Kirjoitan, vaikka minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Kirjoitan silläkin uhalla, ettei kukaan tule koskaan lukemaan tätä. Kirjoitan maailmalle, mutta ennen kaikkea kirjoitan itselleni. Ja jos yksikin ihminen kokee tekstini hyödylliseksi, on tavoitteeni saavutettu. Kirjoitan aiheesta, joka on pyörinyt mielessäni viime aikoina. Ehkä jopa vuosia. Kirjoitan anteeksiannosta. Olen jumissa…
Romantiikka. Se tuo mieleen hellät ja toisinaan myös rohkeat rakkauden ilmaukset. Itse tehdyt kynttiläillalliset, jonka päätteeksi kirjoitetaan kömpelö runo lautasliinalle. Pitkät kävelyt joen rannalla, jonka aikana maailmaan ei mahdu kuin nuo kaksi ihmistä. Mutta entä kun romantiikka ei saavuta kohdettaan? Kun kynttiläillalliset nähdään vain imarteluna. Tai kävelyt joen rannalla ovat liian pitkiä, vauhti liian luja…
Olen taas innostunut soittamaan pianoa. Tänään harjoittelin PMMP:n versiota 80-luvun hittikappaleesta Pikkuveli. Sen sanat koskettavat minua syvästi. Kuinka kaipaammekaan takaisin lapsuuden päiviin, jolloin olimme niin viattomia. Jolloin sisaruksemme olivat parhaita kavereitamme. Niin oli minullakin. Isosiskoni oli minulle läheisin perheenjäsen, jopa vanhempianikin läheisempi. Tämä sai minut miettimään suhdettani siskooni ja myös vanhempiin veljiini. Vuonna 2011 koin…
Nothing personal 