Minun on vaikeaa olla pohtimatta päässäni pyöriviä asioita. Pohdin niitä joka päivä, joskus joka hetki. Usein huomaan laiminlyöväni muita velvollisuuksiani, koska pohdiskelu vie kaiken huomioni. Nyttenkin minun pitäisi olla tekemässä aiheanalyysiä ajankohtaisseminaaria varten. Mutta huomioni on jakautunut. Minun on pakko pohtia ensin tämä asia loppuun.

Pohdin kysymystä milloin ihminen on valmis? Minulla voi olla taustani vuoksi hieman huonot lähtökohdat, sillä elämä on ollut minulle jatkuvaa muutosta. Viimeisen viiden vuoden aikana tuo muutos on ollut erityisen nopeaa ja paikoitellen kivuliasta. Näin on nyttenkin. Olen saanut voimaa, olen saanut itsevarmuutta. Hetkittäin tuo itsevarmuus on mennyt jopa itseriittoisuuden puolelle. Minusta on tullut niin itsenäinen, että siitä on tullut jopa luotaantyöntävä ominaisuus. Puhun siitä, miten en tarvitse ketään ja samalla asetan itseni malliesimerkiksi, jota muidenkin olisi seurattava. Olen säästeliäs ja harrastan sijoittamista. Samalla olen tarjonnut neuvojani niillekin, jotka eivät ole niitä kaivanneet. Siinä missä aiemmin olin epävarma ja nöyristelevä, minusta on nyt tullut itsevarma ja pöyhkeä. Se ei ole mukavaa myöntää, mutta näin se vain on. Työelämässä siitä voi olla hyötyä. Henkilökohtaisessa elämässä ei.

Sitten tulen kysymykseen, milloin ihminen on valmis. Itse en ainakaan sitä ole. Vaikka olen parempi ihminen kuin olin eilen, haluaisin olla huomenna vieläkin parempi. Haluaisin että se kehitys olisi aina eteenpäin, ei koskaan taaksepäin. Siihen suuntaan, että minun kanssani viihtyisi. Vaikka olen puhunut paljon itsenäisyydestä ja siitä etten tarvitse ketään rinnalleni, niin kyllähän minä tarvitsen. Jokainen meistä tarvitsee. Minä tarvitsen jonkun, joka sanoo minulle, ettei ole mitään pelättävää. Jonkun joka antaa minulle rohkeutta taistella, kun mielummin pakenisin. Jonkun joka antaa minulle uutta näkökulmaa itseeni. Jonkun joka täydentää niitä puolia minussa, joissa itse olen puutteelinen. Jonkun joka näkee, etten ole valmis, mutta haluan yrittää. Jonkun joka uskaltaa sanoa minulle: get your shit together. En halua ihmistä, jota voisin kontrolloida tai jolle voisin tarjota neuvojani. En halua ihmistä joka näkee vain sen, millainen olin eilen, eikä näe että voisin koskaan muunlaiseksi muuttua.

Muutos lähtee minusta ja vain minusta itsestäni. Omien puutteiden huomaaminen pitää meidät sopivan nöyrinä. Vaikka nöyryys merkitsee minulle nykyään täysin jotain muuta kuin aiemmin, on se silti tärkeää. Jokaisen joka haluaa saavuttaa täyden potentiaalinsa on oltava nöyrä. On myönnettävä, ettei ole vielä valmis. Ei ihminen ole koskaan valmis, mutta päivä kerrallaan hän voi kasvaa kohti sitä persoonaa joka haluaisi joku päivä olla. Siinä on minun elämäni työ, enkä jätä sitä kesken ennen kuin tästä maailmasta lähden.