Kirjeitä menneisyydestä

Joskus pettymys tuntuu niin musertavalta, että sitä syyttää itseään aivan kaikesta. Nyt on yksi niistä hetkistä. Olen viime aikoina löytänyt ruman puolen itsestäni. Että minä osaan olla vaativa ja kontrolloiva. Eihän siinä mitään uutta ole. Minä vain luulin kasvaneeni siitä irti. Katsoessani peiliin olen löytänyt itsestäni hirviön, joka on piiloutunut itsevarmuuden ja viattomuuden naamion taakse. Ansaitsenko minä todellista rakkautta vai olenko minä kaiken aikaa vain yrittänyt ostaa sitä?

Joskus jaloilleen nouseminen tuntuu lähes mahdottomalta, kun ei ole ketään sanomassa, että minäkin olen vain ihminen. Silloin se on tehtävä itse. Silloin on muistutettava itseään siitä, että minussakin on inhimillinen puoli. Vaikka minussa ehkä asuu hirviö, en minä silti ole hirviö. Minäkin kykenen samaistumaan toisten kamppailuihin. Onhan minulla niitä itsellänikin.

Lueskelin pitkästä aikaa jotain vanhoja tekstejäni. Vaikka ne ovat täynnä kliseitä ja kömpelöitä ajatuksia, ovat ne silti minun ajatuksiani. Ne ovat minun rehellisiä kirjeitä menneisyydestä. Niissä puhuu minä, joka kamppaili samojen ongelmien kanssa silloinkin. On kuin voisin sanoa tuolle menneisyyden henkilölle: Kaikki tulee olemaan hyvin. Sinulla on vielä toivoa. Sinulla on vielä jäljellä iloa. Joku päivä tulet kokemaan rakkautta, joka ei jätä sinua rantaan ensimmäisen myrskyn tullen. Koita roikkua mukana. Ehkä joskus voin palata taakse näihin hetkiin ja todeta, että selvisin tästäkin pettymyksestä, vaikka se olikin upottaa minut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s