Maslowin pyramidin juurella

Omistin kymmenen vuotta sitten Skoda Felician vuosimallia -95. Se kiihtyi niin hitaasti, ettei sillä uskaltanut mennä edes moottoritielle. Oli parasta tyytyä alle sadan kilometrin tuntinopeuteen, sillä sen jälkeen vapina alkoi käydä lähes sietämättömäksi. Ja jos jostain syystä edessä sattui olemaan vieläkin hitaampi kulkupeli, esimerkiksi perävaunua vetävä auto, ei ohittaminen tullut ensimmäisenä mieleensillä eikös vain sinä aikana taakse ehtinyt tulla joku kärsimätön Juha  Kankkunen hienon Bemarinsa kanssa.

Miksi ihmeessä puhun vanhasta autosta? Olen useasti vuosien varrella tuntenut itseni tuoksi Skoda Feliciaksi. Ajan reilusti alle sallitun nopeuden, ja katselen kun muut kiitävät ohitseni sataakolmeakymppiä. Ehkä ajattelustani on tullut jonkinlainen itseään täyttävä profetia. Mietin monesti, mikä minussa meni vikaan. Miksi jo lapsesta lähtien olen ollut alisuorittaja?

Tänään mietiskelin Maslowin tarvehierarkiaa. Tiedän että psykologit eivät pidä tälläisestä yksinkertaistamisesta. Psykologit tykkäävät muistuttaa, miten monimutkainen kokonaisuus ihminen on. Ja olen siitä täysin samaa mieltä. Mutta jostainhan minunkin on etsittävä selitys omiin puutteisiini. Se että ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus on yhtä tyhjentävä selitys kuin se, että avaruus on ääretön. Ehkä yksinkertaiseen mieleen uppoaa paremmin yksinkertainen selitys. Niinpä turvaudun mielummin nojatuolipsykologiaan itseni ymmärtämisessä.

Takaisin Maslowiin. Psykologi Abraham Maslow esitti vuonna 1943 teorian, jonka mukaan ihmiset tarpeet voidaan jakaa viiteen tasoon, jotka ovat  fysiologiset tarpeetturvallisuuden tarpeet, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet, arvonannon tarpeet sekä itsensä toteuttamisen tarpeet. Maslowin tarvehierarkia esitetään usein pyramidina, vaikka hän ei sitä itse sellaisena nähnyt. Perusajatus on kuitenkin se, että jokainen tarve rakentuu jonkun perustarpeen päälle. Jokaisella ihmisellä on nämä tarpeet. Jokainen ihminen kaipaa sisimmässään itsensä toteuttamista. Jokainen tietää pystyvänsä parempaan. Se pääsekö hän tuohon tavoitteeseen, riippuu paljolti siitä, miten hyvin hän on elämässään saanut niin sanotut perustarpeet tyydytettyä.

Maslowin teoria kuulostaa liian yksinkertaselta. Täytät yhden tarpeen, level-uppaat seuraavalle tasolle ja viimein saavutat täyden potentiaalisi. Asia ei ole näin yksiselitteinen. Nälkäisen ihmisen on vaikeaa keskittyä muuhun, kuin nälän tunteeseen. Yksinäisen ihmisen on vaikeaa uskoa kykyihinsä, jos hän ei hän koe saavansa hyväksyntää tai tunnustusta keneltäkään. Täyden potentiaalinsa saavuttava ihminen on oikeastaan niin sinut itsensä kanssa, ettei hänen tarvitse edes liioin keskittyä itseensä. Toisin kuin voisi luulla, itseään toteuttava ihminen ei elä itsekeskeistä elämää. Hän on tyytyväinen itseensä ja haluaa käyttää voimansa ympäristönsä kohentamiseen.

On hetkiä joilloin tunnen itseni voimaakkaaksi. Sellaisina hetkinä haluan käyttää energiani johonkin hyödylliseen. Useimmiten taas vaivun apatiaan. Tunnen ettei työlläni ole kenellekään mitään merkitystä. En edes tiedä, mikä minun todellinen kutsumukseni on. Siitä riittäisi kirjoitettavaa useampaankin juttuun. Silti minulla on haaveita. Haaveita jotka eivät suostu kuolemaan. On tuskallista muistittaa itseään siitä, että pystyisi parempaan, mutta käy silti puoliteholla; ajaa käsijarru päällä. On tuskallista katsella, kun toiset, jopa itseään nuoremmat saavuttavat niitä haaveita, joita itsellä on. Uskon ettei Maslowin teorian itseään toteuttava ihminen tunne kateutta toisia kohtaan. Hän on tyytyväinen elämäänsä ja aikaansaannoksiinsa. Itseään toteuttava ihminen ymmärtää, millainen lahja elämä on. Millaisia ihmeitä ympärillämme tapahtuu joka päivä.

Näin ollen tulen siihen johtopäätökseen, etten vielä ole saanut tyydytettyä kaikkia perustarpeita. Toteuttaakseni itseäni minun on siis ensin koettava olevani rakastettu, koettava olevani osa tätä ihmisyhteisöä ja että minullakin on siinä jotain annettavaa. Eikä se ole pelkästä tahdonvoimasta kiinni.  Tarvitsen apua, ennen kuin elämäni valuu sormieni läpi. Tuntuu siltä kuin jokainen kuluva vuosi tekee minusta entistä aremman. Silti haluaisin toivoa, että joku päivä tapahtuisi ihme, odottamaton juonenkäänne. Että tämä Skoda Felicia saisi alleen uuden turboahdetun moottorin, jolla se voisi lähteä katselemaan maailmaa ja nauttia tuulen huminasta sekä vaudin hurmasta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s