Eipäs kaahailla Maslowin moottoritiellä!

Elämä on peliä. Elämä on lasikattojen rikkomista. Elämä on vauhdin huumaa, jossa kolari on aina vain sekunnin kymmenesosan päässä. Joskus unohtaa pysähtyä tankkaamaan ja tarkistamaan renkaiden paineet. Sitten jysähtää ja matka päättyy.

Maslowin tarvehierarkista on tullut minulle kiehtova käsite. Vaikkei se olekaan parasta tai mitenkään yleistettävissä olevaa tiedettä, voi siitä kuitenkin olla apua ihmiselle itselleen. Se voi auttaa löytämään suunnan ja tarkastelemaan, missä kohti tarvehierarkiaa milloinkin kulkee. Se voi ikään kuin pelillistää muuten tylsän ja tarkoituksettoman elämän.

Jokainen meistä haluaa saavuttaa Maslowin pyramidin hohdokkaan huipun: aktualisoinnin, toisin sanoen itsensä toteuttamisen. Jokaisella meistä on haaveita siitä, miltä unelmiemme elämä näyttäisi. Emme vain aina tahdo löytää polkua sinne. Tai sitten se polku näyttää mielestämme aivan liian vaikealta ja on helpompi valita vähemmän hohdokas, mutta tutumpi nelostie. On tärkeää unelmoida, mutta on yhtä tärkeää raivata tuota kivikkoista polkua tasaisemmaksi.

Niin paljon kuin tahdonvoimalla haluaisimmekin päästä kohti unelmiamme, ei se yksistään riitä. Tahdonvoima on ehtyvä luonnonvara ja sitä täytyy myös täydentää. Olen itse saanut huomata sen. Olen pikkuhiljaa löytämässä oman polkuni. Oman pohjantähteni, joka kutsuu minua. Mutta olen myös halunnut ottaa oikotien sinne. Samalla olen saanut huomata, että elämässä täytyy välillä palata takaisin perusasioihin. Olen joutunut kysymään itseltäni: Millaista on arkirytmini? Millaisia ovat työkaluni käsitellä tunteitani? Olenko valmis kypsään rakkauteen, jos samalla olen itse se, joka tarvitsee toiselta oikeutusta tunteilleen? Olenko valmis siirtymään elämässäni seuraavalle tasolle? Harmikseni saan huomata, että minulla on vielä perusasioissakin paljon kehityttävää. Mutta niin se vanha Skoda Feliciakin tarvitsee säännöllistä huoltoa ja tankkausta. Maslowin moottoritie ei ole hurjapäitä varten, vaan niitä varten, jotka haluavat päästä elävinä maaliin, meni matkaan sitten miten pitkään hyvänsä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s