Hyvää naistenpäivää jo 102:n vuoden ajan!

Puoli vuotta ennen kuin maailma ajautui sotaan vuonna 1914, asetettiin oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta eräs historiallinen merkkipaalu. Maaliskuun kahdeksantena päivänä alettiin viettää kansainvälistä naistenpäivää. (Naistenpäivää oli vietetty jo aiemminkin, mutta vuodesta 1914 lähtien se vakiintui maaliskuun kahdeksannelle päivälle.) Mikä johti tämän merkkipäivän asettamiseen? Entä miten voimme varmistaa, ettei naistenpäivän jälkeen seuraa 364 päivää naisten eriarvoisuutta? Lähes…

Kylpyamme ja portti toiseen ulottuvuuteen.

Jo kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua elänyt Arkhimedes ymmärsi kylpemisen arvon, miettiessään kuninkaan kultaisen kruunun aitoutta. Sana ”heureka” tarkoittaakin: ”olen löytänyt sen”. Myös japanilaiset ymmärsivät kylpemisen arvon, aikana jolloin eurooppalaiset ajattelivat kylvyn levittävän seksuaalista moraalittomuutta sekä sairauksia. Saunaa en omista, mutta kylvystä on sen sijaan tullut minulle päivittäinen tapa. Siitä on tullut niin tärkeää, että…

Muutama sana särkyneestä sydämestä

Aika parantaa haavat. Mutta entä jos niin ei käykään? Entä jos sydämemme on niin sirpaleina tai täynnä haavoja, ettei aikakaan kykene parantamaan niitä? Jotkut sirpaleet eivät koskaan löydä takaisin paikoilleen. Jotkut haavat jättävät pysyvän arven. Meidän jokaisen sydämessä on särkyneitä sirpaleita ja pysyviä arpia. Ne sirpaleet ja ne arvet tekevät meistä arvokkaan. Ne tekevät meistä ihmisen. Joskus…

Unettomat yöt ja kallisarvoinen aikamme

Olen viime aikoina nukkunut todella huonosti. Välillä ei meinaa uni tulla ja välillä herään ennen kellon soittoa, vaikken ole nukkunut niin paljon, kuin minun pitäisi. Mieleeni tuli miten paljon aikaa minulta meneekään hukkaan tämän takia. Unettomana yönä ei halua nousta ylös sängystä, koska sitä ajattelee, että kohta se uni tulee, kohta se uni tulee, kohta…

Viihteen seisova pöytä ja aivojen surkastuminen

Joku esitti joskus  hauskan kommentin, että evoluutio on kehittänyt meille lähes täydelliset aivot, joilla voimme vaikka maalata Mona Lisan tai Sistuksen kappelin, mutta mitä me sen sijaan niillä teemme? Katsomme televisiota ja täytämme ristisanatehtäviä. Uskon että pidätämme itseltämme sitä luovuutta ja mahdollisuutta, jota meillä jokaisella voisi olla. Onhan se toki totta, että jos minun pitäisi…

Kirjoittamisen ihanuus

Miten ihana onkaan se tunne, kun kynä tai sormet liikkuvat lähes ajatuksen nopeudella. Kun sanoja ja ajatuksia ei tarvitse miettiä. Ne vain tulevat. Kirjoittaminen on jotain, mitä jokaisen tulisi tehdä. Miksi sanon näin, vaikkei suurin osa meistä tule koskaan tekemään kirjoittamisesta ammattiansa? Kirjoittaessa käyt keskustelua itsesi kanssa. Voit kirjoittamalla ratkaista jonkun ongelman, johon ei tunnu…

Avoin rakkaudelle

Rakkaus on voima, joka veden tavoin etsii itselleen uuden väylän, jos sen eteneminen estetään. Rakkaus voi parantaa murtuneen sielun. Sen puutteeseen voi jopa kuolla. Silti meidän on vaikeata määrittää, mitä rakkaus edes on. Luin tämän tarinan Paolo Coelhon kirjasta ”Like the flowing river”. Se sisältää monia lyhyitä tarinoita elämästä ja rakkaudesta. Tämä nimenomainen tarina kiteyttää mielestäni rakkauden…

Miten rakkaus opitaan?

Voiko kenestäkään tulla itseoppinutta astrofyysikkoa? Miten rakkaus opitaan, jollei kukaan opeta? Millasen mallin vanhempamme tarjosivat rakkaudesta? Rakastivatko he edes toisiaan? Jos tapaamme elämämme ihastuksen, onko hänkään paras opettaja? Entä jos hänelläkin on yhtä köyhät tiedot rakkaudesta, kuin meilläkin? Voiko rakkauden polkupyörää polkea aluksi apupyörillä? Tässä vaiheessa olemme kaikki varmasti yhtä mieltä siitä, että seksi ei…

”Kill your darlings”

Tämä ei ole mikään perhesurmaan kehottava blogipostaus, vaan kirjoittamiseen liittyvä periaate. Ajattelin että näin blogin aluksi teen selväksi itselleni, miten kannattaa kirjoittaa ja miten ei. William Faulkner keksi tämän termin ja myöhemmin Stephen King jatkoi sen kehittelyä. Stephen Kingin sanoja lainaten:”Kill your darlings, kill your darlings, even when it breaks your egocentric little scribbler’s heart,…

Rakas lukija tai hänen monikoksi jakautunut persoonansa!

Myönnän suoraan, etten ole mikään suuri blogien ystävä. Olen lukenut niin monta huonoa blogia, että olen lähes menettänyt uskoni tuohon kirjoittamisen muotoon. Siihenhän voi ryhtyä kuka tahansa. Monet blogit ovat päiväkirjan omaisia ja näin ollen palvelevat parhaiten sen kirjoittajaa. Lisäksi jos kirjoittajalla on kovin jyrkkiä mielipiteitä, jotka ovat käytännöllistä viisautta vastaan, koen tuon blogin vastenmieliseksi.…