Rakkaus on voima, joka veden tavoin etsii itselleen uuden väylän, jos sen eteneminen estetään. Rakkaus voi parantaa murtuneen sielun. Sen puutteeseen voi jopa kuolla. Silti meidän on vaikeata määrittää, mitä rakkaus edes on.

Luin tämän tarinan Paolo Coelhon kirjasta ”Like the flowing river”. Se sisältää monia lyhyitä tarinoita elämästä ja rakkaudesta. Tämä nimenomainen tarina kiteyttää mielestäni rakkauden odotuksen ja kaipuun paremmin kuin mikään muu tarina.

Tarina ruususta ja kuusta

Olipa kerran ruusu, joka päivin ja öin unelmoi mehiläisistä ja niiden hellästä kosketuksesta. Mutta yksikään mehiläinen ei koskaan saavuttanut ruusua.

Öisin ruusu uneksi taivaan täydestä mehiläisiä, jotka lentäisivät sen luokse ja hyväilisivät sitä suudelmillaan.

Tämän odotuksen ansiosta ruusu saattoi seuraavana päivänä aukaista terälehtensä ja tuntea auringonvalon hyväilevän kasvojaan.

Eräänä yönä taivaalla loistava kuu kysyi ruusulta:

’Etkö ole kyllästynyt odotukseen?’

’Ehkä, mutta se on ainoa mahdollisuuteni.’

’Miksi?’, kysyi kuu.

’Jollen pysy avoimena ja odota, niin kuihdun ja kuolen.’

On aikoja jolloin yksinäisyys murskaa kaiken kauneuden ja ahdistaa meidät nurkkaan. Aikoja jolloin ei ole ketään, kenen kanssa itkeä. Tällöin ainoa tapa pysyä hengissä on olemalla avoin rakkaudelle.