Puoli vuotta ennen kuin maailma ajautui sotaan vuonna 1914, asetettiin oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta eräs historiallinen merkkipaalu. Maaliskuun kahdeksantena päivänä alettiin viettää kansainvälistä naistenpäivää. (Naistenpäivää oli vietetty jo aiemminkin, mutta vuodesta 1914 lähtien se vakiintui maaliskuun kahdeksannelle päivälle.) Mikä johti tämän merkkipäivän asettamiseen? Entä miten voimme varmistaa, ettei naistenpäivän jälkeen seuraa 364 päivää naisten eriarvoisuutta?

Lähes kaikissa kulttuureissa poikalapsia on arvostettu tyttölapsia enemmän. Pojat perivät perheen omaisuuden, kun taas tytöt ”menetettiin” avioliittoon. Naisen rooli nähtiin perheen tukipilarina, muttei tukipilarina sen ulkopuolella. Olipa juutalaisilla rabbeilla aamurukouskin, jossa he kiittivät luojaa siitä, että heidät oli tehty miehiksi, eikä naisiksi.

Teollisen vallankumouksen myötä naiset alkoivat poistua kotoa työskennelläkseen tehtaissa ja muissa matalapalkkaisissa töissä. Heillä ei kuitenkaan ollut mitään sananvaltaa poliittisessa päätöksenteossa. Heinäkuussa vuonna 1848 järjestettiin New Yorkin osavaltiossa ensimmäinen naisten oikeuksia käsittelevä kongressi. Sen järjestäjät Elizabeth Cady Stanton sekä Lucretia Mott järkeilivät, että Yhdysvallat oli seitsemänkymmentä vuotta aiemmin vapautettu brittiläisen imperiumin sorrosta, mutta naiset eivät olleet saaneet vapautta, vaikka he olivat vaarantaneet henkensä, siinä missä miehetkin. Tästä alkoi sarja mielenosoituksia ja poliittisia puheita naisten oikeuksien puolesta. Myös Eurooppassa oltiin enenevässä määrin tietoisia ongelmista, joita naiset kokivat työpaikoillansa.

Suomikin on eräänlainen edeltäkävijä naisten oikeuksissa, sillä ensimmäisenä Euroopan maana sekä maailmassa Uuden-Seelannin ja Australian jälkeen, Suomessa annettiin äänioikeus naisille vuonna 1906. Vuonna 1907 eduskuntaamme valittiin maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot.

Vaikka länsimaissa naiset ovat saavuttaneet poliittista sananvaltaa ja heillä on enemmän uramahdollisuuksia, niin uskon että vanhojen asenteiden taakka painaa meitä yhä. Toivottavasti naisiin kohdistuvat ennakkoluulot ovat asenteita, jotka häipyvät vanhemman sukupolven luovuttaessa näyttämön nuoremmille. Samaan aikaan meillä on vielä paljon työtä tehtävänä, jotta tytöt kaikkialla voisivat kasvaa ympäristössä, jossa  he itse saavat valita koulutuksensa, elämänkumppaninsa sekä asemansa yhteiskunnassa.