Kylpyamme ja portti toiseen ulottuvuuteen.

Jo kolmannella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua elänyt Arkhimedes ymmärsi kylpemisen arvon, miettiessään kuninkaan kultaisen kruunun aitoutta. Sana ”heureka” tarkoittaakin: ”olen löytänyt sen”. Myös japanilaiset ymmärsivät kylpemisen arvon, aikana jolloin eurooppalaiset ajattelivat kylvyn levittävän seksuaalista moraalittomuutta sekä sairauksia.

Saunaa en omista, mutta kylvystä on sen sijaan tullut minulle päivittäinen tapa. Siitä on tullut niin tärkeää, että etsiessäni uutta asuntoa karsin ilmoituksia sen mukaan, onko niissä kylpyamme vaiko ei. Kylpy on tapa rauhoittua ja rentoutua. Aiemmin saatoin lukea kirjoja kylvyssä ja joudun häpeäkseni myöntämään jopa selanneeni puhelinta kylvyssä. Nykyään kuitenkin olen omistanut tuon hetken täysin itselleni, ilman mitään häiriötekijöitä. Toisinaan mukana on keltainen kumiankka, muistuttamassa minua siitä, kuinka elämä heittelehtii meitä päämäärättömästi, muttei koskaan hukuta meitä.

Kylvystä on tullut minulle tilaisuus keskustella sisimpäni kanssa. Kyselen itseltäni, mitä minulle oikeasti kuuluu. Kylvyssä ratkaisen ongelmia ja kehittelen ideoita. Kylvyssä saavutan toisen ulottuvuuden, jossa aika ja paikka katoavat. Vaikka maailma tuhoutuisi ympärilläni, en huomaisi sitä ollessani kylpyammeessa.

Fyysinen puhtaus on tärkeää, mutta henkinen puhtaus on vähintään yhtä tärkeää. Samalla kun kehosi on puhdistuu, myös sielusi puhdistuu. Jos näinkin arkinen tapa voi tuoda meidät lähemmäksi universumiamme, niin mitä muita mahdollisuuksia arkinen elämämme voisikaan tähän tarjota?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s