Kuljemme toistemme ohi uudestaan ja uudestaan, koskaan pysähtymättä toistemme kohdalle.

Etsimme aina vain jotain parempaa ja parempaa. Ihmistä, joka ei olisi niin hiljainen kuin edellinen. Ihmistä, joka ei olisi niin äänekäs kuin edellinen. Ihmistä, joka ei olisi niin takertuva kuin edellinen. Ihmistä, joka ei olisi niin itsenäinen kuin edellinen.

Etsimme aina jotain sopivampaa ja sopivampaa, koskaan tajuamatta miten yksinäisiksi se tanssi meidät tekee. Jokaisella kierroksella näemme toisistamme samat puutteet. Jos vain olisimme pysähtyneet ensimmäisellä kerralla, olisimme voineet oppia toisiltamme paljon.

Vai vieläkö me jatkamme tanssimista?