Stalkkaussuhde, yksipuolinen ihastus, parasosiaalinen romanssi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liian monta kertaa olen elämäni aikana tunnistanut itseni siitä määritelmästä. Silti eräs meemiksikin lukeutuva määritelmä on ylitse muiden. Sen mukaan yksipuolinen ihastus on sitä, kun kaksi ihmistä lähtee pitkälle ja romanttiselle kävelylle, paitsi että vain toinen heistä tietää siitä.

En kadu mitään kokemustani, enkä häpeä puhua niistä. En häpeä sanoa, että olen menneisyydessä takertunut suhteisiin, jotka ovat olleet vain yksinäisen mieleni epätoivoisia tuotoksia. Olen niin kovasti kaivannut rakkautta, että olen ollut valmis etsimään sitä mitä kummallisimmista paikoista. Ihmisistä, jotka eivät ole vilkkaisseetkaan minuun päin. Jotka ovat katsoneet vain lävitseni. Ihmisistä, jotka hädin tuskin muistavat nimeni, eivätkä todennäköisesti tule koskaan edes löytämään näitä tekstejäni.

Mieleeni palautuu eräs ihminen. Hän tuli elämääni käänteentekevässä kohdassa. Kohdassa, josta tarina olisi voinut lähteä kehittymään moneen eri suuntaan. Lopulta se lähti kehittymään ilman häntä. Silti olen valtavan kiitollinen siitä inspiraatiosta, jonka hän antoi. Minun laillla, hän oli kiinnostunut kirjallisuudesta. Minun lailla, hän haaveili kirjailijan urasta. Ajattelin heti, että tässä on oikea ihminen minulle. Ajattelin, että kohtalomme olivat sidotut toisiimme. Olin tuolloin luopunut kaikista kirjoittamiseen liittyvistä haaveistani, sillä minusta tuntui, etteivät niin isot haaveet mahtuneet tähän yhteen pieneen elämään. Jollain alitajuisella tasolla hän sai ne roihahtamaan uudelleen, sillä vain puoli vuotta hänen tapaamisensa jälkeen uskalsin hakea vielä kerran opiskelemaan journalismia. Ja sillä kertaa myös pääsin opiskelemaan sitä!

Yhteinen tarinamme oli lyhyt, ainakin pintapuolisesti. Hän ei ollut kiinnostunut minusta. Jotain jäi puuttumaan. Silti muistan, kun lokakuisena sunnuntaina keinuimme Kajaanijoen rannalla, vanhaa harmaankeltaista voimalaitosta katsellen. Pitkään juteltuamme kävelimme takaisin hänen autolleen, kun hän sanoi, että kaikelle on tarkoitus ja että jokainen ihminen vierailee elämässämme tiettyä tarkoitusta varten. Nyt sen näen. Nyt elämässäni on rakkautta. Nyt olen askeleen lähempänä unelmiani. Vaikka polkumme ei mennytkään samaan suuntaan, vei se meidät eteenpäin omilla tahoillamme. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Enkä vaihtaisi siitä pois sekuntiakaan. Sillä kaikelle on tarkoitus ja jokainen ihminen vierailee elämässämme tiettyä tarkoitusta varten. Sen opin tuona lokakuisena sunnuntaina, kun tuuli puhalsi lehdet omille teilleen, eivätkä ne enää koskaan kohtaisi toisiaan.