Joskus on hyvä kirjoittaa, vaikkei ole mitään erityistä mielessä. Keitin itselleni iltakahvit, sillä olen hieman hurahtanut kofeiinittomaan kahviin. Laitoin ajastimeen kymmenen minuuttia ja alan näpyttelemään tietämättä mitä tästä tulee.

Ristiretkeni somea vastaan jatkuu. Toisaalta haluan opetella pelaamaan sen omilla säännöillä sitä vastaan. Haluan paljastaa glitterin takana olevan tyhjyyden. Miten sen täydelliseksi tarkoitetun lomakuvan jälkeen saattoikin alkaa kahden tunnin mökötys. Miten kauniiden filttereiden takaa saattaa piillä epävarmoja ja rumia ajatuksia.

Jos saisin suunnitella oman sosiaalisen mediani, olisi siellä fleksaus kielletty. Se olisi täynnä epätäydellisiä, sopivasti tärähtäneitä valokuvia. Filtterit olisivat ilman muuta kielletty. Tykkäyksien sijaan, käyttäjien olisi pakko kommentoida toistensa julkaisuja. Tykkäykset luovat helpon validaation, ilman todellista yhteyttä. Sosiaalinen media on usein kaikkea muuta kuin sosiaalinen. Siitä tulee helposti näyteikkuna elämälle, jota pääsee pelkästään ruudun takaa kurkkimaan.

Niinpä aion näyttää mallia ja paljastaa suuren salaisuuteni. Sen, ettei elämässäni ei ole mitään kadehtittavaa. Silti en vaihtaisi paikkaa kenenkään kanssa tässä universumissa. Saan elää juuri sellaista elämää kuin haluan. Ja toivon sitä samaa kaikille muillekin. Fomon sijaan, haluan olla luomassa ilmapiiriä, jossa pelkäämme missaavamme sen kaikkein tärkeimmän: Oman tavallisen elämämme, tavallisten iltakahvien kanssa.