Tappavat haaveet

Haaveilu on kirjailijan lempikynä. Kirjailija haaveilee haaveilemisen ilosta ja kehittelee niitä kirjansa sivuilla. Niissä on kuitenkin eräs vaara. Ne ovat vain haaveita ja todellisessa elämässä ne saattavat aiheuttaa ongelmia. Mitä tarkoitan tällä? Haaveet ovat aina henkilökohtaisia. Ne kertovat yhden ihmisen sydämen kaipuusta. Ihminen ei kuitenkaan voi aina saavuttaa haaveitaan, koska maailmassa on yli seitsemän miljardia…

Ideatehdas

Mikä on maailman paras leipä? Mikä on maailman suurin leipätehdas? Vastausta en tiedä, mutta sen tiedän ettei samoista paikoista voi tulla molempia. Maailman parhaan leivän tekevät ihmiskädet, kun taas maailman suurimmassa leipätehtaassa työn tekevät koneet. Kummallekin leivälle löytyy omat markkinansa. Johdonto oli hieman harhaanjohtava, mutta vain osaksi. Se lähti ideasta ja tehtaasta. Ideoita voi tehtailla.…

Kirja joka pelasti henkeni

Aloittaessani koulutukseni leipuri-kondiittoriksi lähes kaksi vuotta sitten, opettajamme kokosi luokan yhteen ensimmäsenä päivänä. Hän pyysi meitä esittelemään yhden meille tärkeän esineen, joka sattuisi olemaan mukanamme. Kun tuli minun vuoroni, kaivoin repusta esiin Paolo Coelhon kirjan Like the flowing river. Sen lyhyet tarinat saavat minut rakastumaan elämään yhä uudelleen ja uudelleen. Voisin sanoa tuon kirjan pelastaneen henkeni.…

Aamunkoitto

Paolo Coelhon kirjasta Like the flowing river, löytyy monia koskettavia tarinoita elämästä ja rakkaudesta. Tämäkin lyhyt tarina on eräs niistä. Useita vuosia sitten Nobelin rauhanpalkittu Shimon Peres kertoi maailman talousfooruissa Davosissa seuraavan tarinan: Rabbi kokosi yhteen oppilaansa ja kysyi heiltä: ”Mistä tiedetään, mikä on tarkalleen se hetki, jolloin yö päättyy ja aamu koittaa.” ”Se on silloin kun…

Väliaikaista kaikki on vaan, paitsi haaveet

Mitä on ikuisuus? Tulemmeko me olemaan osa sitä? Pystymmekö sanoillamme ja teoillamme aiheuttamaan kolhua maailmankaikkeuteen? Olen aina ollut toivoton haaveilija. Koulussa opettajani Erja totesi kerran: ”Sä taidat olla vähän tollanen haaveilija”, kun tein yksin omenapiirakkaa ja sen valmistuminen taisi hieman venähtää. Joudun myötämään syyllisyyteni. Ajatukseni ovat kaikkialla muualla, kuin siellä missä niiden pitäisi olla. Neuropsykologien…

Hahmokehitystä sekä valonkantajan ylösnousemus

Voiko ihminen muuttua? Onko paha tuomittu kulkemaan pimeää tietä? Voidaanko pyyteetöntä hyväntekijää lahjoa oman edun tavoittelulla? Tarinat peilaavat ihmismielen monimutkaisia rakenteita. Hyvässä tarinassa kukaan ei pysy muuttumattomana. Hyvässä tarinassa karkuri oppii katsomaan pelkojaan suoraan silmiin. Väärintekijä löytää katumuksen tien. Työnarkomaani löytää elämän tarkoituksen pienistä ja yksinkertaisista asioista. Hyvä tarina vahvistaa uskoa ihmisyyteen. Eräs merkittävä tarina hahmokehityksen kannalta on…

Cliffhanger

Jokaisella kirjalla on kannet. Niiden perusteella päätämme joko ottaa kirjan mukaamme tai jättää sen hyllylle. Joskus meihin vetoaa kirjan nimi, joskus sen kansikuva. Luemme takakannen selostuksen ja mietimme onko tarina mielestämme tarpeeksi kiehtova. Katsomme myös takakannen arvostelut, jotka tosin taitavat aina olla pelkästään myönteisiä. Tarina alkaa joko jännittävästi tai sitten ei. Joskus kirjailija koettelee lukijan…

Minne aika katosi?

On huhtikuinen päivä vuonna 2014. Istun ikkunattoman hotellihuoneeni sängyssä Chongqingissa. Olen yksin Kiinassa, mutta sitähän minä lähdinkin etsimään. Kävin juuri ostamassa junaliput Pekingiin. Matka tulee kestämään yli vuorokauden. Pelkäsin miten selviän, kun en puhu kiinaa ollenkaan. Minulla oli vain vihko, johon olin kirjoittanut junan päämäärän, lähtö- sekä saapumisajan. Olin myös kuullut, että kiinalaiset junat ovat…

Tähtiin kirjoitettu

Elämä on matka. Sen varmasti jokainen tähän pisteeseen päässyt on jo todennut. Elämä on automatka, jonka jaamme meille tärkeimpien ihmisten kanssa. Nauttiaksemme tästä matkasta, meillä on oltava sama päämäärä. Muuten siitä voi tulla hyvinkin piinaava. Edes ilmastointi tai radio ei siinä tilanteessa paljon lohduttaisi. Olen aina ollut oman elämäni ohjauspyörässä. Näin ovat myös luonnollisesti kaikki…

Keskustelua taivaan kanssa II

Tänä yönä kuu on kätkenyt kasvonsa minulta. Tähdetkään eivät halua näyttäytyä. Silti tiedän etteivät synkimmätkään pilvet voi estää yhteyttämme. Voin hylätä taivaan, mutta taivas ei ikinä hylkää minua. Ehkei se edes tiedosta olemassaoloani, mutta samapa tuo. Olen tottunut kulkemaan tätä pimeää tietä yksin. Kuinka kauan minun on taottava päätäni seinään, ennen kuin seinä hajoaa ja pääsen…