Haaveilu on kirjailijan lempikynä. Kirjailija haaveilee haaveilemisen ilosta ja kehittelee niitä kirjansa sivuilla. Niissä on kuitenkin eräs vaara. Ne ovat vain haaveita ja todellisessa elämässä ne saattavat aiheuttaa ongelmia. Mitä tarkoitan tällä?

Haaveet ovat aina henkilökohtaisia. Ne kertovat yhden ihmisen sydämen kaipuusta. Ihminen ei kuitenkaan voi aina saavuttaa haaveitaan, koska maailmassa on yli seitsemän miljardia muuta ihmistä, joista jokaisella on omat haaveensa. Voi olla etteivät meidän haaveemme kulje samaa tietä. Voi olla että unelmissamme havittelemme samaa tonttia. Kukaan meistä ei voi tahdonvoimalla runnoa omia haaveitaan läpi. Kirjan sivuilla sen sijaan kaikkien haaveet voivat toteutua tai vaihtoehtoisesti jäädä toteutumatta.

Tämä tuokin meidät romantiikkaan; aiheeseen jota kaikki rakastamme ja josta me kaikki haaveilemme. Sanana se tulee latinasta kehittyneiden romaanisten kielten sankaritarinoista. Romantiikka on rakkauden kaipuuta, ei siis rakkautta itseään. Romantiikka saattaa olla itsekästä. Se kertoo yhden ihmisen rakkauden kaipuusta. Entä jos haaveemme kulkevatkin eri teitä? Entä jos haaveidemme tontti ei olekkaan vapaa? Toisin sanoen romantiikalla ei voi runnoa omia haaveitaan väkisin läpi. Rakkaus on pohjimmiltaan epäitsekästä kumppanuutta. Romanttinen ihminen ei välttämättä tiedä mitään epäitsekkyydestä tai kumppanuudesta. Toki rakkaus sekä romantiikka voivat myös asua saman katon alla.

Haaveilu ei maksa mitään. Se voi johtaa pettymyksiin, mutta näin ei tarvitse käydä. Haaveilua voi myös harrastaa haaveilun ilosta. Niistä voi kirjoittaa tuhansia tarinoita. Niin kauan, kuin tämän maan päällä elää ihmisiä joiden sydämessä sykkii kaipaus; niin kauan tulee myös olemaan tarinoita rakkaudesta sekä tarinoita särkyneistä seinään heitetyistä sydämistä.