Unelma nimeltä elämä

Illalla myöhään painan väsyneen pääni tyynylle. Saatan olla väsynyt, mutta se ei vielä takaa minulle paikkaa junassa unten maille. Ajatukseni pitävät minua valveilla. Ne muistuttavat kirkasta lamppua pyörivää epätoivoista perhosta. Lopulta juna saapuu noutamaan minut.

Unessani näen elokuvan. Tämä on niitä entisaikojen liian suurella nopeudella pyöriviä mykkäfilmejä. Tuossa elokuvassa päähenkilö kulkee läpi elämänsä virheestä virheeseen. Miksei hän opi? Estäisin häntä jos voisin, mutta tämähän on vain elokuva. Pitäisikö filmi katkaista, ennen kuin päähenkilö tekee kohtalokkaan virheen? Eihän siinä oli mitään järkeä. Yhdessä kohtauksessa päähenkilö päättää rakentaa talon. Puolessavälissä hän huomaa seinien olevan vinossa. Kun hän yrittää oikoa niitä, ne vain kallistuvat enemmän. Tämähän onkin komedia, totean hymyillen itsekseni. Lopulta talo romahtaa ja päähenkilö jää raunioiden alle. Eipä tämä mikään komedia taidakkaan olla. Miksei kukaan riennä hänen avukseen? Talo taitaa olla niin kaukana, ettei kukaan edes tiedosta hänen onnettomuuttaan. Lopulta hän nousee raunioista ja päättää aloittaa alusta. Tällä kertaa hän kuitenkin rakentaa vain vaatimattoman hökkelin, joka ei edes pidä vettä. Tässä vaiheessa ihmettelen: Kuka tälläisen elokuvan on ohjannut? Eihän tässä ole mitään järkeä. Yleensä elokuvissa on joku opetus tai yllättävä juonenkäänne. Tämä kuitenkin kulkee kohti vääjäämätöntä tuomiota. Mitä hyvänsä päähenkilö tekee, se on tuomittu epäonnistumaan. Kun hän yrittää oikaista erheensä, hän vain pahentaa tilannetta. Sillä hetkellä mielessäni välähtää. Ehkä tarinan opetus on se, ettei meillä olekaan niin vapaata tahtoa, kuin mitä kuvittelisimme. Ehkä meitä ohjaavatkin aivoihin ohjelmoidut ajatusmallit. Toisaalta eihän tämä behavioristinen ajatus taida olla kovin suosittu tänä päivänä. Tämän päivän psykologien mukaan me olemme psyko-fyysis-sosiaalisia kokonaisuuksia, joissa opituilla ajatusmalleilla on vain pieni osa ajatteluumme. Eli olisko päähenkilöllä sittenkin toivoa? Tämä kaikki taitaa riippua ohjaajasta. Kesken kaiken elokuva päättyy ja kankaalle tulevat lopputekstit. Ohjaajan kohdalla siinä lukee: Elämä. Mitä se muka tarkoittaa? Miten muka elämä voi ohjata elokuvan? Silloin sen tajuan. Päähenkilö oli vapaa tekemään omat ratkaisunsa, mutta kaikkeen hän ei voinut varautua. Hänen ympärillään oli myös ihmisiä, joiden tavoitteet saattoivat kulkea aivan eri suuntaan hänen tavoitteidensa kanssa. Ei hän välttämättä epäonnistunut. Jos elokuva olisi jatkunut, hän olisi ehkä oppinut välttämään virheensä. Tästä olisi voinut tulla elokuva onnellisella lopulla. Tai ehkä se sitä onkin, mutta sen saa jokainen itse mielessään kuvitella.

Ei huonompi elokuva, totean matkallani ulos teatterista. Kaupungin yön ropisevassa sateessa kuljen  hiljalleen kohti juna-asemaa. Katselen taloja ja niitä muutamia valoja, jotka eivät vielä ole sammuneet. Minulla ei ole kiire mihinkään. Astun seuraavaan junaan, vaikken tiedä mihin se on menossa. Aivan sama, totean itsekseni. Tämä unelmien juna saa kuljettaa minut mihin tahansa. Uskon että matkan varrella minua odottaa jotain ainutlaatuista. Jotain minkä vuoksi pysyä kyydissä, vaikka seuraavasta asemasta tai sitä seuraavasta asemasta ei olekaan mitään tietoa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s