Kentin tänd på on aina ollut mysteerinen ja kiehtova kappale. Siinä lauletaan kadonneesta maailmasta ja kadonneista muistoista, joiden avaimet ja kartat ovat hukkuneet, eikä niihin päästä enää käsiksi. Nyt elämässäni tapahtui jotain samankaltaista.

Vuosi sitten vaihdoin tietokonetta. Siirsin kaikki kuvani ja toistatuhatta sivua päiväkirjaani pilvipalveluun. Ne veivät niin paljon tilaa, että päätin luoda useamman ilmaisen tilin. Loin myös useita sähköpostiosoitteita tätä varten. Niin paljon kuin elämästäni kirjoitinkaan, unohdin kirjoittaa ylös nämä elintärkeät sähköpostiosoitteet ja salasanat.

Nyt nuo muistot ovat olemassa vain päässäni. Voin mielessäni sukeltaa niihin ja löytää satunnaisia palasia. Ne ovat myös olemassa jollain kaukaisella serverillä toisella puolella maailmaa, mutten voi koskaan päästä niihin käsiksi. Pelkään että kadotan ne lopullisesti ja ajan hiekka peittää ne. Niistä on tullut Atlantis, jonka olemassaoloa ei voida vahvistaa eikä kiistää.

Tämä on myös tilaisuus aloittaa alusta ilman menneisyyden otetta. Voin teeskennellä, ettei sitä koskaan ollutkaan. Voin luoda sellaisen menneisyyden kuin haluan. Voin kirjoittaa historiaa uudelleen ja uudelleen. Historiaa jossa olin valloittaja, enkä valloitettu. Historiaa jossa ei koskaan sodittu. Historiaa jossa Atlantista ei koskaan kadotettu.