Itsevarmuuden lenkkarit

Juoksemisesta on tullut minulle tapa keskustella itseni kanssa. Juostessa sydämeni kiihtyy ja se saa minut hakemaan rajojani. Saan voimaa juoksemisesta. Siinä yhteydessä myös sisäinen ääneni muuttuu vaitonaisesta hiirestä itsevarmaksi leijonaksi.

Oivalsin ettei minun oikeuteni elää ole toisten käsissä. En ole syntynyt kenenkään orjaksi, eikä minun tarvitse kysyä toisilta lupaa hengittämiseen. Jos toimin väärin, oikaisen tekoni. Jos loukkaan jonkun tunteita, pyydän vilpittömästi anteeksi. En vain kerran, vaan niin monta kertaa kuin on tarpeen. Jos tästä huolimatta minut leimataan, niin mitäpä voin asialle enää tehdä. En väitä olevani suosittu. En edes haluaisi ympärilleni vain ihmisiä jotka kehuisivat minua ja saisivat minut tuntemaan itseni tärkeäksi. Haluan ympärilleni ihmisiä jotka eivät epäröi sanoa minulle suoraan ja kaunistelematta, silloin kun olen väärässä. En voi pakottaa ketään ystäväkseni. Voin jakaa maailmani, mutten voi vaatia VIP-passia toisten maailmaan.

Jokaisella meistä on oma juoksumme. Kukaan ei voi juosta maratonia toisen puolesta. Kukaan ei voi pelastaa luovuttamaisillaan olevaa juoksijaa. Voimme kyllä tarjota kätemme hänelle, muttemme voi ikuisuutta odottaa että hän tarttuisi siihen. Tämä on juoksu, jonka olen päättänyt juosta maaliviivaan asti, joko yksin tai toisten kanssa. En tavoittele voittoa. Tavoittelen henkilökohtaista ennätystä. Tavoittelen suoritusta, jonka jälkeen voin lyyhistyä maahan ja kuolla. Tälle juoksulle tahdon antaa kaikkeni. Tahdon antaa sille elämäni!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s