Olen nuorempana ärsyyntynyt helposti toisten omituisuuksista. Leimasin myös ihmisiä heidän tapojensa perusteella. Haluan valaista tätä eräällä kertomuksella omasta elämästäni.

Ala-asteella luokallani oli poika nimeltä Keijo. Keijo oli varsin sympaattinen ja reilu kaveri. Hän ei ollut mitenkään välkky tai lahjakas, mutta hänen ystävällisyytensä korvasi kaikki hänen puuttensa. Keväisin ja syksyisin pyöräilimme Keijon kanssa kouluun. Koulun jälkeen saatoimme pelata yhdessä Nintendoa. Silti ruokalaan mennessä sain aina hävetä häntä. Hän nimittäin laittoi ketsuppia aivan kaikkeen, jopa hernekeittoon. En voinut ymmärtää, miksi hän piti kestupista niin paljon. Olin jopa ärsyyntynyt hänelle tuosta tavasta.

Nykyään olen opetellut olemaan välittämättä toisten omituisuuksista. Pystyn katsomaan niiden yli ja näkemään heidät arvokkaina ihmisinä. Mitä sitten jos joku laittaa ketsuppia hernekeittoon? Ei minun tarvitse sitä syödä. Mitä sitten jos joku kaivelee nenäänsä? Ei minun ole pakko sitä katsella, kunhan vain meidän ei tarvitse kätellä sen jälkeen. Mitä sitten jos joku tykkää valittaa siitä, miten hallitus sortaa työttömiä ja eläkeläisiä? Ei minun tarvitse siihen keskusteluun osallistua. En voi muuttaa ketään muuta, kuin itseäni. On vapauttavaa kulkea laput silmillä ja katsoa suoraan eteenpäin. Suosittelen tätä onnellista välinpitämättömyyttä kaikille muillekin.