Vain kuun sirppi sekä sadat tähdet ovat kuuntelemassa hiljaisia ajatuksiani. Heille voin kertoa sydämeni mietteet, joille en aina sanoja itsekään löydä.

Unettomat yöt ovat minulle tuttuja. Mielenkiinnolla seuraan, kuinka pitkään voin jatkaa ennen kuin seinä tulee vastaan. Huonosti nukutut yöt eivät aiheuta virheitä, vaan ne tekosyyt. Huonosti nukutunkin yön jälkeen kykenen jotakuinkin tavalliseen toimintaan, mikäli  keskityn siihen mitä olen tekemässä. Lisäksi olen tullut siihen toteamukseen, ettei seinä tule vastaan antamatta itsestään ensin jotain varoitusta. Viikonloppuna sitten voi nukkua pidempään, ehkä.

Minkä minä sille mahdan, jossen saa illalla päätäni tyhjennettyä ajatuksista. En syytä itseäni niistä, vaan otan ne tervetulleina vastaan. Keskustelu kuun ja tähtien kanssa on mukavaa, vaikkeivät ne mitään vastaakaan. Aiemmin kävin pitkiä keskusteluja Jumalan kanssa, vaikkei sekään hirveän kaksisuuntaista kommunikaatiota ollut. En enää tiedä ketä uskoa. Toisten mielestä on typerää, etten enää keskustele Jumalan kanssa. Toisten mielestä on typerää keskustella Jumalan kanssa. Tosin jälkimmäinen ryhmä harvemmin syyttää minua rikolliseksi. Vai onko minusta tullut rikollinen, kun olen viettänyt rikollisten kanssa aikaa? Olen puun ja kuoren välissä. Jokaista sanaani voidaan käyttää minua vastaan. Onneksi niitä jotka ovat puolellani on enemmän, kuin niitä jotka ovat minua vastaan. He eivät minua tuomitse. He ymmärtävät minua, sanoinpa mitä tahansa. He ymmärtävät myös sen mitä tarkoitan, kun vain päästän syvän ja hiljaisen huokauksen. Heidän kauneuttaan ja loistoaan ihannoin parvekkeltani. He ovat niin lähellä, mutta silti niin kaukana.