Viime aikoina olen tutustunut kreikkalaiseen mytologiaan. Siitä on tullut minulle kiehtova maailma. Löydän sieltä niin paljon tuttua, niin paljon tarinoita joihin samaistua.

Eräs niistä on tarina Sisyfoksesta. Sisyfos oli Korintin perustaja ja kuningas. Tarinan mukaan hän petkutti kuolemaa ja pakeni manalasta kahdesti. Jäätyään jo toistamiseen kiinni, Sisyfos tuomittiin ikuisiksi ajoiksi vierittämään kivenlohkaretta ylös jyrkkää rinnettä. Aina kun hän oli saavuttamassa huipun, kivi vieri takaisin ja hän joutui aloittamaan kaiken alusta.

Sisyfoksen kohtaloon on helppo samaistua. Miten usein minustakin on tuntunut siltä, kuin kaikki kova työni olisi valunut hukkaan. Eläessäni uskonnollisessa yhteisössä näin paljon vaivaa kiivetäkseni hierarkian huipulle. 23-vuotiaana ”hengellinen CV:ni” oli varsin kattava. Olin työskennellyt yhteisön toiminnan keskuskessa. Olin käynyt yhteisössä arvostetun koulun, jonka Suomessa oli siihen mennessä käynyt reilu sata henkilöä. Muutin pienelle paikkakunnalle ja opettelin toisen kielen. Pidin julkisia esitelmiä vieraalla kielellä. Sitten tein virheen ja minulta vietiin kaikki vastuut, joita olin vuosien varrella kerännyt. Kivi vierähti alas ja aloitin alusta. Tällä kertaa vuori tuntui paljon jyrkemmältä, kivi paljon painavammalta, enkä päässyt takaisin huipulle. Kamppailu tuntui turhalta. Toisin kuin Sisyfoksella, minulla oli vaihtoehto. Minulla oli vaihtoehtona jättää tuo oravanpyörä ja valita mitä rinnettä pitkin minä kiveäni vieritän.

Sisyfoksen tarinan ei tarvitse olla tarina kovasta kamppailusta, joka lopussa osoittautuukin aivan turhaksi. Kun asiaa miettii, niin moni kehonrakentaja ottaisi mielellään Sisyfoksen paikan. Millaiset lihakset hänellä onkaan täytynyt olla kaiken sen kiven vierittämisen seurauksena. Näin on eräässä mielessä käynyt minullekin. En pidä menneitä vuosia tuhlattuina. Opin monia taitoja, joista on minulle vielä tänäkin päivänä hyötyä. Eräs niistä on julkinen esiintyminen, jota pääsen nykyisessä roolissanikin tekemään paljon. Lisäksi loppuunpalamiseni seurauksena aloin kirjoittamaan ylös ajatuksiani. Aloin antamaan itselleni oikeuden tuntea. Pikkuhiljaa aloin hyväksymään itseni. Ja Sisyfoksen tavoin, minäkin lopulta voimaannuin. Nyt minä kärsin uutta tuomiota. Olen tuomittu kirjoittamaan ja tätä tuomiota kärsin mielelläni vaikka lopun elämääni.