Tässä kirjoituksessa ei ole tarinoita, vitsejä tai vertauskuvia. Mikäli haluat saada tietoa kahden minuutin videoista, tämä kirjoitus ei ole sinua varten. Voit vapaasti siirtyä kissavideoiden ääreen, jos tieto pelottaa. Jos kuitenkin janoat tietoa, niin jatka lukemista.

Tiedonjano on synnynnäinen tarve. Vastasyntynyt imee tietoa kuin pesusieni ja alkaa soveltamaan sitä. Hän oppii vanhempiensa esimerkistä. Hän oppii hakemaan katsekontaktia, hymeilemään ja liikuttelemaan sormiaan. Suuri askel tiedon soveltamisessa on se, kun lapsi oppii kävelemään. Samaan aikaan hän oppii erottamaan sanoja melusta. Hän oppii sanojen merkityksen, olkoonpa se kiinaa tai suomea. Pian hän haluaa itsekin kokeilla. Jokaisen lapsen ensimmäinen sana on vanhemmille suuri riemun aihe. Heti kun lapsi oppii puhumaan, hän alkaa kyselemään maailmasta, johon on syntynyt. Hän oppii miksi taivas on sininen tai mistä lapset tulevat. Hänen silmissään äiti ja isä ovat maailman viisaimpia ihmisiä. Pian hän oppii kuitenkin, että myös hänen on kannettava kortensa kekoon, eikä hän olekkaan maailman navassa. Oppiminen on prosessi joka ei pääty koskaan, jollei sitä itse lopeta.

Vanhemmat eivät valitettavasti aina kannusta lapsiaan oppimaan. He saattavat vaientaa lapsen uteliaisuuden. Heidän ei ehkä tarvitse opettaa lapselleen kaikkea, mutta heidän tarvitsee opettaa, miten ja mistä vastaukset kysymyksiin voi löytää. Televisio tai pelit eivät yleensä ole parhaita työkaluja oppimiseen. On hyvä syy siihen, minkä vuoksi lukemista pidetään parhaana oppisen menetelmänä. Ehkäpä sen vuoksi se on niin tehokasta, koska se on niin vaikeaa. Lukeminen vaatii keskittymistä. Lukemisessa täytyy myös pysähtyä miettimään. Ihminen joka luovuttaa tässä vaiheessa, on vaarassa turhautua ja jäädä paljosta paitsi.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, etten lapsena pitänyt lukemisesta ja se jarrutti oppimistani moniksi vuosiksi. Halusin kyllä oppia monenlaisista aiheista, mutta minulla ei ollut pitkäjänteisyyttä lukemiseen. En ollut selvittänyt itselleni, miksi tuota tietoa oikeastaan halusin hankkia. Itseäni -kuten monia muitakin nuoria- kiehtoi enemmän pelien maailma. Se jarrutti mielikuvitustani moniksi vuosiksi. Muistan pitäneeni ainekirjoituksista äidinkielen tunneilla. Sen jälkeen kun sain pelikonsolin ja myöhemmin tietokoneen, luovasta kirjoittamisesta tuli minulle paljon vaikeampaa. Se näkyi myös arvosanoissa. En välittänyt tehdä kotitehtäviä kunnolla, koska mieleni pyöri koko ajan peleissä. Vasta ammattikoulussa luin ensimmäisen kirjan, josta todella nautin. Se oli J.R.R Tolkienin Hobitti. Sen jälkeen innostuin lukemisesta. Aloitin klassikoista, kuten Victor Hugon kurjat sekä Lew Wallacen Ben-Hur. Ahmin John Grishamin oikeussalitrillereitä toisensa perään. Lapsuudessani mikään ei ollut sen inhottavampaa, kuin lukeminen. Aikuisena siitä tuli lempiharrastukseni. Nykyään en lue pelkästään tarinoita, vaan myös kirjoja psykologiasta, filosofiasta, historiasta sekä toisinaan myös tekniikasta. En ole koskaan ollut matemaattinen, mutta mielenkiintoni on herännyt tuotakin alaa kohtaan. Loppuen lopuksihan fysiikka, kemia sekä matematiikka tarjoaa raaka-aineet kaikelle ympärillämme olevalle. Otin projektiksi tehdä oman jaksollisen järjestelmän. En oppiakseni alkuaineita ulkoa, vaan oppiakseni niiden ominaisuuksista ja sovelluksista oikeaan elämään. On niin paljon mitä haluasin oppia, mutta olen tullut siihen tulokseen että tästä tiedon seisovasta pöydästä on valittava se, mikä on herkullisinta.

Ilman tiedonjanoa maailma olisi kylmä ja kolkko paikka. Ehkä eläisimme vielä maanviljelyksellä, koska kukaan ei välittänyt kehittää höyrykonetta. Ehkä pitäisimme toimistossamme paksua kömpelöä kortistoa, koska kukaan ei välittänyt keksiä transistoria. Jos kaikki pelaisimme tietokonetta, niin missä olisi huomisen innovaatio? Tiedonjano on lajimme elinehto. Vain tiedonjano voi pelastaa meidät niiltä ongelmilta, joita olemme itsellemme luoneet.