Minulla on lähes kaksi vuotta aikaa valmistautua kolmenkympin kriisiin. Onhan se tavallaan järkyttävää ajatella, että elämästä on yksi kolmasosa takana, mutta toisaalta tuntuu myös siltä, että meno senkun paranee iän myötä. Tässä vaiheessa on hyvä pysähtyä miettimään mennyttä taivalta ja ottaa siitä oppia.

Olen tehnyt elämässäni hyviä ja huonoja ratkaisuja. Useimmiten en tehnyt niitä ollenkaan ja katsoin mihin virta minua vei. Huonot ratkaisut johtuivat suurimmaksi osaksi kokemuksen ja viisauden puutteesta. 19-vuotiaana seurustelin naisen kanssa, joka halusi perhettä. En itse kuitenkaan tuolloin tuntenut minkäänlaista vetoa perheen perustamiseen. Olisin ollut epäkypsä isäksi. Todennäköisesti lapseni ei olisi kasvanut ansaitsemassaan rakkauden ilmapiirissä. Jälkeenpäin huomaan miten omistushaluinen ja mustasukkainen olin. Suhteestamme ei tullut mitään, enkä yhtään ihmettele sitä. Hän oli minua kolme vuotta vanhempi ja todennäköisesti näki epäkypsyyteni paremmin kuin minä itse. Tuskasta huolimatta olen onnellisempi, ettemme väkisin yrittäneet jatkaa suhdetta. Haaveilin jo tuolloin matkustamisesta. Jos olisin kiirehtynyt perheen perustamiseen, en olisi koskaan yöpynyt yksin teltassa Tokion keskustassa tai matkustanut yli vuorokauden yhteen putkeen kiinalaisessa alkeellisessa junassa. Monet ystävyyssuhteetkin olisi jäänyt solmimatta. Nyt olen matkani matkustellut ja oppinut, ettei tarvitse lähteä maapallon toiselle puolelle löytääkseen kauneutta. Monesti se löytyy yllättävän läheltä. Tätä en olisi kuitenkaan oppinut, jollen olisi myös maan äärissä käynyt.

Joku sanoi, että autokoulusta valmistuvalla menee kolme vuotta, ennen kuin hänen todelliset ajotaitonsa ja oletetut ajotaitonsa kohtaavat. Itselleni tähän meni 28 vuotta. Olen nyt pääsemässä pisteeseen, jossa voin rehellisesti sanoa olevani hyvä edes jossain. Toisaalta puutteeni pitävät minut nöyränä. Minulta kesti myös 28 vuotta päästä eroon kilpailuhengestä. Meillä jokaisella on paikkamme tässä maailmassa, eikä kenenkään pitäisi joutua kamppailemaan tuon paikan ansaitsemiseksi. Meillä jokaisella on oikeus onnellisuuteen!

Hylkäsin uskontoni. Hylkäsin Jumalan ja Saatanan, ja sillä hetkellä maailmastani tuli paljon valoisampi. Uskovaisena minut opetettiin ajattelemaan, että koko maailma on paholaisen vallassa. Nyt näen että paholainen on vain uskonnon keksimä pelko, jolla ihmisiä saadaan hallittua ja lyötyä maahan, niin että ainoa tie takaisin eheäksi ihmiseksi olisi pelastajan kautta. Näen nykyään kauneutta epätäydellisyydessä. Valoa pimeydessä. Vaihdoin ikuisen elämän todelliseen elämään, ainoaan elämään mitä tulen koskaan tämän maan päällä saamaan. En halua hukata sekuntiakaan tästä matkasta!

Elämässäni on asioita, joita olisin tehnyt toisin, jos olisin tiennyt mitkä olivat vaihtoehdot. Toisaalta voin rehellisesti sanoa etten kadu mitään. En kadu taustaani, sillä se on opettanut minulle sellaista, mitä en muuten olisi oppinut. En kadu virheitäni, sillä niiden ansiosta voin auttaa toisia välttämään salakuopat, joihin itse lankesin. Vaikka toisinaan kadehdin nuorempia ihmisiä, olen tyytyväinen siihen, että sain osani ilosta ja huolettomuudesta. Nyt on aika siirtyä viisauden etsimiseen!