Tieto lisää tuskaa. Tätä lausetta on yritetty käyttää, kun on haluttu välttää uutta tietoa, joka saattaisi olla ristiriidassa vanhan näkemyksen kanssa. Uskon että olemme ihmiskunnan historiassa siinä pisteessä, jossa meidän täytyy unohtaa nämä vanhat pelot.

Tiedon välityksen historia voidaan jakaa kolmeen aikakauteen: suullisen tiedon aikaan, painetun tiedon aikaan sekä parhaillaan meneillään olevaan sähköisen tiedon aikakauteen. Ennen kirjoitustaidon kehitystä suulliset tarinat olivat usein liioiteltuja. Vierasmaalaiset kuvattiin barbaarisina jättiläisinä, joilla oli vain tarkoitus ryöstää omaisuutesi ja raiskata vaimosi sekä lapsesi. Eikä mikään ihmekkään, sillä eihän tuntematonta voinut heti kotiinsa vieraakseen kutsua. Tämä vierashan saattoi osoittautua ryöstäjäksi. Pahimmassa tapauksessa hän saattoi olla vihollinen, joka toi lahjoja ”troijalaisten hevosten” muodossa. Niinpä vierasmaalaisilla peloittelu oli tuohon aikaan pakon sanelema elinehto.

Tiedon siirtyessä kirjalliseen muotoon, alkoi ilmestyä tarinoita vieraista kansoista, jotka eivät olleetkaan aina ryöstöaikeissa. Kehittyi viileä suhde, jossa kaupankäynti oli ainut syy pitää yhteyttä muihin kansoihin. Tällä tavoin myös ideat ja viisaus alkoi levitä maasta toiseen. Kreikkaa pidettiin antiikin viisauden keskuksena. Myöhemmin Euroopan siirtyessä tiedon pimeälle ajalle, arkistointia ja kirjoittamista ei enää pidetty suuressa arvossa. Tällä välin oppineet arabialaiset alkoivat osoittaa kiinnostusta kreikkalaista tietoa kohtaan. He elvyttivät sellaista viisautta, mitä ei lännessä enää arvostettu. Samalla he kehittivät uutta tietoa, joka myöhemmin kiinnosti myös länttä. Esimerkiksi lähes kaikkialle maailmaan levinneet desimaalinumerot olivat arabialaisten keksintöä.

Kristinkunnan uskonpuhdistus sekä Kristoffer Kolumbuksen ensimmäinen löytöretki oli epäilemättä kauan kaivattu valon pilkahdus pimeyteen. Ihmiset uskalsivat tutkia tuntematonta ja kyseenalaistaa valtaa. Johannes Gutenberg käynnisti tiedon vallankumouksen vuonna 1436, kun hän kehitti maailman ensimmäisen painokoneen. Vaikka tätä työkalua käytettiin aluksi Raamattujen painamiseen, tuli siitä pian ideoiden levityksen ja tiedonvälityksen paras työkalu. Ihmisten tiedon lisääntymistä ei voitu tästä eteenpäin estää.

Eräs merkittävin uuden ajanjakson alku oli vuonna 1832, jolloin Samuel Morse kehitti lennättimen. Radion ja television kautta tieto siirtyi ihmisten olohuoneisiin. Tietokone mahdollisti tiedon moninkertaistumisen, sillä tallennusvälineiden kehityksen myötä tietoa on voitu puristaa yhä pienempään tilaan. Internet on tuonut meidät pisteeseen, jossa jokainen ihminen voi jakaa tietoa toiselle puolelle maailmaa.

Mikään muu maa ei ole omaksunut median äänitorven roolia niin hyvin, kuin Yhdysvallat. Tänä päivänä mediasta ja Yhdysvalloista on lähestulkoon tullut toistensa synonyymeja. Silti monissa maissa yhdysvaltalaista mediaa käytetään propagandan synonyymina. Puhutaan amerikkalaisesta propagandasta tai Hollywoodin hapatuksesta. Jos kerran media on peili arvoihimme, niin eikö mediakin vain heijasta niitä arvoja, joita yhteiskunnallamme on? Maat jotka rajoittavat tiedon vapautta, ovat useimmiten myös niitä maita, jotka pyrkivät pitämään kiinni vanhoista ennakkoluuloista.

Tämän historian katsauksen jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, että tieto kuuluu kaikille, eikä siitä koskaan mitään haittaa voisi olla. Internetin myötä paluuta tiedon pimeään keskiaikaan ei ole. Kun lamppu on kerran sytytetty, sitä ei voida enää koskaan sammuttaa. Meidän tehtävänämme on ottaa avosylin vastaan tämä tuntematon vieras ja päästävä eroon esi-isiemme pelottelevasta lauseesta ”tieto lisää tuskaa”.