Miksi toisten syyttäminen ei johda mihinkään?

Ah, toisten syyttäminen. Tuo viihteen muodoista mukavin ja helpoin. Itse en kuitenkaan yleensä ota tälläisiä syyttelyitä kovin vakavasti. Ajattelin esittää hieman pohdintaa siitä, miksi toisten syyttely ei mielestäni johda mihinkään.

Toisia syyttelevä omaksuu marttyyrin roolin. Hän saattaa vedota siihen, miten huonosti häntä on kohdeltu, mutta jättää huomiotta tekijän motiivit. Voisiko olla että kyseessä oli inhimillinen erehdys? Vaivasiko väärin toiminutta jokin asia, kenties jokin henkilökohtaiseen elämään liittyvä murhe? Olinko itse edes osasyyllinen siihen, mistä minua syytettiin? Toisia syyttelevä myös helposti unohtaa, että on saattanut itsekin joskus toimia toisia kohtaan samoin. Psykologiassa tätä kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Esimerkkinä kognitiivisesta dissonanssista voitasiin mainita henkilö joka tuomitsee verovilpin, kunnes itse syyllistyy siihen.

Toisia syyttelevä ottaa roolin, jossa hänen itsensä ei tarvitse tehdä asian hyväksi mitään. On helppoa syyttää poliitikkoja huonosta asioiden hoitelusta, mutta olenko itse valmis kantamaan tuon saman taakan? Vai istunko vain sohvallani syyttelemässä toisia toimettomuudesta?

Joskus toisia syyttelevä syyttää väärää henkilöä. Kaupan kassalla työskentelevä ei ole oikea henkilö, jota syyttää siitä että jonot ovat pitkät, koska kenties kaupassa ei ole tarpeeksi henkilökuntaa. On myös helppo syyttää omia vanhempiaan huonosta lapsuudesta. Mutta miten paljon he ovat voineet asiaan vaikuttaa? Entä jos heilläkin oli huono lapsuus tai ongelmia persoonallisuudessaan? Entä jos he eivät oppineet, miten saada ja osoittaa rakkautta? Tai entä jos he katuvatkin niitä asioita, joita heidän lapsensa joutuivat kokemaan?

Toisten syyttäminen ei ole rakentavaa kritiikkiä. Itse haluan saada kritiikkiä, koska se on yleensä aiheellista. Kritiikissä on aina tilaisuus kasvaa. Yleensä toisia syyttävä ei kuitenkaan tee tätä auttaakseen heitä edistymään ihmisinä tai jotta he voisivat päästä eroon jostain ikävästä tavasta. Herää myös kysymys: Onko toisia syyttelevä yhtä avoin kritiikille, kuin hän on altis antamaan sitä muille?

Toisia syyttelevä tekee niin useimmiten syytetyn olematta läsnä. Voisiko kenties olla, ettei toisia syyttelevä ehkä uskaltaisikaan esittää syytöksiään, jos se toinen henkilö tai henkilöt olisivatkin läsnä? Poikkeuksiakin tähän toki on. Esimerkiksi rikoksen uhri ei välttämättä halua puhua rikkeestä syytetyn ollessa myös läsnä.

On toki epäkohtia, joihin täytyy puuttua, mutta yksityishenkilöhin kohdistuva syyttely harvoin johtaa mihinkään muutokseen. Joskus on myös myönnettävä, ettei itse ole se oikea henkilö puuttumaan näihin epäkohtiin, vaan asia on jätettävä pätevämmän henkilön tai tahon hoidettavaksi.

Joudun myöntämään, etten itsekään ole immuuni toisten syyttelylle. Tänään koulun konditoriassa itsekseni mietin, että oliko opettajalla huono päivä, kun hän niin äkeisenä tuli minua neuvomaan. Syy oli kuitenkin loppupeleissä täysin omani, sillä itsehän olin oikaissut joissakin olennaisissa työvaiheissa. Tiedostan heikkouteni ja yritän päästä siitä eroon.

Mikäli käsittelin aihetta liian subjektiivisesti ja jätin mainitsematta jotain olennaista, niin syyttäkää minua kommenteillanne. Sana on vapaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s