Kiitoksen ja tunnustuksen saaminen on yksi ihmisen perustarpeista. Jo lapsille opetaan kiitollisuuden merkitys. Hyvät vanhemmat myös muistavat antaa tunnustusta lapselleen, kun hän onnistuu jossain. Toisaalta he antavat tunnustusta, vaikkei lapsi mitään kuurakettia olisikaan keksinyt. Tällä on kuitenkin eräs varjopuoli, jonka oivaltamiseen itselleni meni melko pitkään: Kukaan meistä ei voi elää kiitoksen ja kunnian odotuksessa. Näin tekemällä annamme unelmamme satunnaisten ihmisten käsiin.

Kuvitellaan nuorta taiteilijaa, joka tekee kovasti työtä saadakseen tunnustusta. Hän tekee kymmeniä taideteoksia, muttei koskaan saa mitään palautetta. Lannistuneena hän päättää luovuttaa. Seurasiko hän unelmiansa, vai antoiko hän ne satunnaisten ihmisten käsiin? Toinen nuori taiteilija taas tekee kovasti työtä saadakseen tunnustusta, mutta saakin vuodesta toiseen vain haukkuja. Tästä huolimatta hän päättää jatkaa. Eikö hän ole se, joka todella seurasi unelmiansa?

Kiitoksen ja tunnustuksen odottamisessa on myös toinen ongelma: Inhimillisyys. Kuvitellaan että olet nukkunut huonosti ja sinulle tuli kiire töihin. Sinulla oli myös edellisenä iltana riitaa kumppanisi kanssa. Töissä joku pyytää sinulta palautetta. Tokaiset jotain harkitsematonta ja ehkä loukkaavaakin. Olisiko oikein että hän lannistuisi palautteesta, joka annettiin harkitsemattomasti? Jos olisit nukkunut hyvin, eikä sinulla olisi ollut kiirettä, etkä myöskään olisi riidellyt kumppanisi kanssa, niin tuo palaute olisi saattanut olla myönteisempi. Tilanteen voi yhtä hyvin kääntää toisinpäin. Voisitko luottaa hyvään tai huonoon palautteeseen, tietämättä sen antajan taustoja? Ehkä hän tänään antoi sinulle hyvää palautetta, mutta huomenna tuo palaute onkin täysin erillainen. Voisitko uskoa unelmiasi satunnaisten ihmisten käsiin?

Kolmas ongelma on se, että kiitosta ja tunnustusta odottava ihminen on vaarassa katkeroittaa itsensä, eikä hän sen seurauksena koe olevansa velvoitettu antamaan sitä myöskään muille. ”Kiittämättömyys on maailman palkka”, kuuluu sanonta. Mutta ovatko tämän sanonnan esittäjätkään välttämättä kovin kiitollisia? Tämä on todellisuudessa hyvin itsekäs ajattelu, koska näin ajatteleva vaatii muilta paljon, muttei itse anna juuri mitään.

Lopuksi voisin sanoa, että kiitos ja tunnustus on hyvin tärkeää jokaisessa ihmisten välisissä suhteissa. Mutta se ei saisi koskaan tulla niin tärkeäksi, että antaisimme sen ohjata unelmiamme. Tosiasia on myös se, että maailmassa on niin monta tuntematonta sankaria, jotka ansaitsivat kiitoksen, että olisi kohtuutonta odottaa, että ehtisimme elämämme aikana käydä henkilökohtaisesti puristamassa heidän jokaisen kättä. Joten ole mahtava tyyppi, äläkä anna kenenkään väittää toisin!