Tappoiko elämä sinun unelmasi?

cosetteKautta historian tarinat ovat täyttäneet aukon ihmisten sydämessä. Tarinat ovat tarjonneet lohtua vähäosaisille ja myös ikkunan parempaan maailmaan. Maailmaan, jossa jokaisen unelmat voivat sittenkin toteutua. Usein kuitenkin myös tarinoihin heijastuu todellisen elämän epätoivo. Yksi tälläinen on Victor Hugon kurjat. Sen sadat pienet kohtaukset voidaan kietoa monen teeman ympärille. Yksi niistä on unelmat. Kaikkilla hahmoilla on unelmia, joista suurin osa jää toteutumatta.

Jean Valjean, kirjan päähenkilö on epätoivon ja köyhyyden vuoksi rikollisena tuomittu vanki. Hänelle tarjoutuu tilaisuus aloittaa elämänsä alusta. Hänen unelmansa koskevat vapautta. Todellista vapautta hän ei kuitenkaan koskaan saavuta.

Javert on poliisivartija, joka on vannoo ehdottoman oikeuden puolesta. Hän on ottanut elämäntehtäväkseen löytää Valjean ja toimittaa hänelle oikeus ilman armoa. Hänen unelmiaan ohjaa pelko viimeisestä päivästä Jumalan tuomioistuimen edessä, jolloin hän joutuu tekemään tilin teoistaan; myös tekemättömistä teoista. Hän unelmoi vanhurskaudesta, vaikka se olisikin vain hänen omaansa.

Fantine on köyhä ja nuori Pariisitar, jonka hyväuskoisuus koituu hänen tuhokseen. Hän joutuu myymään tyttärensä Cosetten orjuuteen ja itsensä prostituutioon.

Cosette kasvaa myrsyn keskellä, eikä koe rakkautta kuin unelmissaan. Myöhemmin Valjeanin suojissa hän saa osakseen rakkautta, mutta samalla joutuu viettämään pakolaisen elämää.

Marius Pontmercy on nuori oikeustieteen opiskelija, joka unelmoi vallankumouksesta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta. Hän rakastuu Cosetteen ja joutuu valitsemaan unelmistaan tärkeimmän.

Kurjat on tarina, jossa ei oikeastaan ole onnellista loppua, sillä niin monet unelmat särkyvät siinä. Silti unelman aate jää elämään ikuisesti. Joskus unelmat voivat tehdä elämästämme kurjaa, mutta silti jatkamme unelmoimista siinä toivossa, että joku päivä onnemme kääntyisi ja voisimme elämämme päätteeksi sanoa taistelleemme hyvän taistelun vapautemme ja unelmiemme puolesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s