Mies joka ei ole mies

Miehen rooli on minulle aina ollut taakka. En ole koskaan ollut mikään johtaja. En ole koskaan ollut mikään taistelija. Toveri olen kyllä, mutta tässä sodassa minusta on tullut rintamakarkuri, joka valitsi pelkuuruuden tien.

Milloin minusta tuli tämä miehen kuori? En valinnut sitä itse. Vanhempanikaan eivät sitä valinneet. Vaikka perheeseemme kuului kolme poikaa, joista olen nuorin, niin miksi minusta siitä huolimatta tuli tälläinen? On hetkiä jolloin haluaisin syyttää vanhempiani, kohtaloa, sekä elämää yleensä. On hetkiä jolloin kiroan sitä, että synnyin tähän maailmaan. Syyttämällä ja kiroamalla en kuitenkaan voi muuttaa mitään. Tämä juna jossa istun, lähti asemalta jo kauan ennen syntymääni. Satuin olemaan epäonnekas matkustaja, joka 28 vuotta sitten toivotettiin ilolla vastaan tähän junaan. Matkan varrella olen kuitenkin oppinut, ettei lapsen viaton mieli riitä kuljettamaan ketään pääteasemalle saakka. Tähän viattomuuteen ei ikinä enää ole paluuta. Miehenä minun on kuitenkin vain hyväksyttävä kylmät faktat ja jatkettava matkaa.

Olen viime aikoina opetellut itkemään. Se ei ole miehelle mitenkään helppoa. Kyyneleeni ovat harvat ja lähes näkymättömät. Silti jokaisessa pienessä kyyneleessä on tuskan valtameri. Jokaisessa pienessä kyyneleessä on tunne, jota ei saisi ääneen lausua. Jokaisesssa pienessä kyyneleessä maistuu pelkuruus. Yhdessä ne muodostavat pienen virran, joka on niin näkymätön, ettei kukaan tule sitä koskaan huomaamaan. Kaiken tämän jälkeen minulle jää vain yksi vaihtoehto. Koota itseni ja olla kuin mies.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s