Romantiikka on asia, jota sekä miehet että naiset ihannoivat. Miehet haluavat romanttisen naisen ja naiset romanttisen miehen. Romanttinen ihminen osaa pukea kiintymyksensä kauniisiin sanoihin, jotka uppoavat suoraan sydämeen. Romantiikassa on kuitenkin eräs suuri vaara.

Sana ”romantiikka” tulee keskiaikaisista sankari- ja rakkaustarinoista, jotka oli kirjoitettu romaanisilla kielillä, eli latinasta kehittyneillä indoeurooppalaisilla kielillä. Suomen kielessäkin  tunnetaan sana ”romaani”, jolla tarkoitetaan kerrontamuotoon kirjoitettua fiktiivistä teosta. Eli jo tämän sanan alkuperästä voidaan päätellä, että sillä haetaan jotain enemmän kuin todellisuutta.

Romantiikka on parhaimmillaan varsin tehokas keino rakkauden ja kiintymyksen ilmaisemiseen, mutta siihen sisältyy suuria vaaroja. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Se romanttisin, kukkia tuova mies ei ehkä olekkaan se kaikista epäitsekkäin ja uhrautuvin. Se kauniisti puhuva nainen ei ehkä olekkaan se kaikista avuliain tai ymmärtäväisin. Eräs suuri suomalainen romantikko Eino Leino on vielä tänäkin päivänä monelle miehelle keino löytää väylä naisen sydämeen. Mutta millainen mies Eino Leino oli runojensa ulkopuolella? Hän oli naimisissa kolmesti, jonka lisäksi hänellä oli kaksi tunnettua suhdetta. Eli ei edes hän voinut romantiikalla ostaa rakkautta.

Rakkaus on pohjimmiltaan uskollisuutta sekä uhrautuvaisuutta. Romantiikallakin on siinä tärkeä osuus, mutta ilman hyvää perustaa ja runkoa ei kauniista ulkokuoresta ole mitään hyötyä. Sen sijaan hyvä talokaan ei ole kovin mukava, ilman kaunista ulkokuorta. Joten ei kannata kauppaan mennessä perunan, jauhelihan ja tiskiaineen ohella unohtaa niitä kynttilöitä, kukkia ja suklaatakaan.