Sisäinen kiusaaja

Elämäni on muuttunut merkittävästi viimeisen vuoden aikana. Alan vihdoin päästä irti menneisyyden otteesta. Samalla myös sisäinen ääneni on muuttunut haukkuvasta kannustavaksi.

Koko ikäni ajatuksissani kiusasin itseäni ja väheksyin kaikkea toimintaani. Kun avasin suuni, sisäinen ääneni sanoi minulle, miten typerältä kuulostin. Kun olin yksin, sisäinen ääneni vakuutteli sen johtuvan siitä, että olen niin epämiellyttävä ihminen. Sisäinen ääneni sai minut vakuuttuneeksi siitä, että olen maailman huonoin ihminen, jopa itse paholaistakin pahempi. Minusta tuntui joka paikassa siltä, kuin kaikkien katseet olisi kohdistettu minuun ja jouduin suurennuslasin alle kaikesta toiminnastani. Luulin että muut pystyivät lukemaan ajatukseni ja aistivat epävarmuuteni. Varmasti näin olikin. Sisäinen epävarmuus näkyy myös puheessa ja käytöksessä. Ajattelin aina, että  ystäväni ovat ystäviäni ainoastaan säälistä, ja mikäli he tuntisivat minut paremmin, niin he eivät haluaisi olla ystäviäni. Sisäinen ääneni sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei kukaan jäisi kaipaamaan minua, jos häipyisin maan päältä. Vertasin itseäni pisaraan meressä, jonka tehtävä on lähes merkityksetön. Oli aikoja jolloin vihasin vanhempiani niin paljon, että ajattelin vain itsemurhan avulla  voivani kostaa heille sen lapsuuden, jonka jouduin kokemaan, jota he vain välinpitämättöminä seurasivat sivusta. Vihasin ennen kaikkea itseäni, koska tämä sisäinen ääni ei jättänyt minua rauhaan, minne ikinä meninkin.

Nyt olen alkanut kaivelemaan luurankoja kaapista ja tarkastellut sitä, miten minusta tuli minä. En enää yritä väkisin siirtää negatiivisia ajatuksia pois mielestäni, vaan yritän ymmärtää mistä ne kumpuavat. Tunnen itseni ensimmäistä kertaa vapaaksi ajattelemaan, vapaaksi rakastamaan sekä vapaaksi antamaan kenelle tahansa anteeksi. Halusin aina antaa vanhemmilleni anteeksi, mutta katkeruus esti minua. Nyt ymmärrän ettei minun pidä syyttää heitä siitä, mitä he eivät antaneet, vaan kiittää heitä siitä, mitä he antoivat. He antoivat sen mitä heillä oli: parhaansa. Sydämeni särkyy ajatellessani sitä kaikkea, mitä he ovat joutuneet käymään läpi. Sekä äitini että isäni isät kuolivat heidän ollessaan noin kymmenen-vuotiaita. Elämänsä kriittisimpänä aikana he jäivät ilman miesmallia. Ei ehkä ole mikään ihme, että tälläiset rikki revityt sielut etsivät myrskyn keskellä suojaa toisistaan. Todellista suojaa he eivät kuitenkaan löytäneet, vaan kylmä tuuli puhalsi edelleen heidän ylitseen. Saman myrskyn keskelle minäkin olen joutunut. Olisi äärimmäisen itsekästä väittää, että minä olen tämän myrskyn ainoa uhri. Olen vihdoin vapaa rakastamaan vanhempiani sellaisina kuin he ovat.

Olen päästänyt irti vihasta ja samalla sisäisestä kiusaajastanikin on tullut hyvä ystäväni. Nyt se kannustaa minua jatkamaan esteistä huolimatta. Sisäinen ääneni kiittää minua, kun onnistun jossain. Jos epäonnistun, niin se kehottaa minua tarkastelemaan virheitäni rehellisesti, sen sijaan että ottaisin uhrin roolin tai syyttäisin muita. Olen saanut varmuutta, josta en olisi koskaan osannut unelmoidakkaan. Saan voimaa menneisyydestäni, mutta ennen kaikkea odotan, mitä tulevaisuus tuo eteeni! Yhdessä entisen kiusaajani kanssa haluan kulkea tämän tien loppuun asti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s