Jokaisella meistä on ihanne siitä, millaisia haluaisimme olla. Tuosta ihanteesta tulee kuin kaunis muotokuva, jonka eteen menemme aika ajoin ihastelemaan itseämme. Tämä muotokuva ei kuitenkaan ole peili ja siksi se ei kerro meille rehellisesti, millaisia todellisuudessa olemme. Tätä kauneuden ihannetta tavoitellessaan Oscar Wilden hahmo Dorian Grey myi sielunsa muotokuvalleen ja ikuisen kauneuden vaihtokaupaksi hänen kaunis muotokuvansa muuttui hirviöksi, jonka madot lopulta söivät.

Emme ole kaikkea sitä, mitä luulemme olevamme. Meissä jokaisessa asuu ylpeyttä sekä itsekkyyttä. Me jokainen huomaamme, ettemme aina ole niin ylhäisiä, kuin luulimme. Miksi siis yrittää kiistää puutteemme? Miksi etsiä syntipukkia? Tulee aika, jolloin meidän jokaisen on luovutettava roolimme tällä näyttämöllä. Aika jolloin parrasvalot eivät meitä enää kiitä. Aika jolloin esirippu laskeutuu silmiemme edessä ja maailmamme pimenee. Emme saisi aikaiseksi edes kolhua maailmankaikkeuteen, vaikka kuinka yrittäisimme. Miksi siis ihastella tätä kaunista, mutta valehtelevaa muotokuvaa? Dorian Greyn tavoin, mekään emme voi saada kaikkea. Ikuisen kauneuden tavoittelussa myymme sielumme ylpeydelle ja itsekkyydelle. Ja kuten Dorian Greyn kauniille muotokuvalle kävi, meidänkin sydämen muotokuva saattaa muuttua hirviöksi, josta lopulta vain madot ovat kiitollisia.