Ajattelemme joka päivä. Aamulla ajattelin nousta sängystä. Jouduin hetken aikaa riitelemään itseni kanssa päästääkseni ylös sieltä. Avasin vaatekaapin ja ajattelin niitä valintoja, joita minun olisi tehtävä pukeutumisen suhteen. Jääkaapissa minua odottivat syömistä koskevat valinnat. Ajatuksissani pyöri myös keskustelu, jonka olin käynyt edellisenä iltana. En saanut rauhaa ajatuksiltani, koska olin sanonut jotain sellaista, mihin en ollut tyytyväinen. Ajatukseni vaivasivat minua niin paljon, etten pystynyt keskittymään kunnolla päivän työhön, joka ei kovin vaativa olisi edes ollut. Ruokalassa kysyin vatsaltani, miten paljon siellä olisi tilaa. Pyöräillessäni kotiin matkaseuranani olivat ainoastaan ajatukseni. Kotona minua odottivat valinnat, jotka kysyivät aivojeni mielipidettä.

Luemme joka päivä. Aamulla luin kellonajan puhelimestani. Luin muutamia uutisia. Luin sähkoposteja, jotka olivat jälleen kerran mainoskirjeitä. Luin viestejä ystäviltäni. Ne viestit eivät olleet vain sanoja. Ne olivat heidän sydämensä ajatuksia sanallisessa muodossa. Luin ohjeita. Iltapäivällä luin kirjaa sekä tekstiä tietokoneen ruudulta. Reilusti luonnetta, luin oluttölkin reunasta. Mitähän luonnetta tässä mahdetaan  oikein tarkoittaa, mietin itsekseni.

Kirjoitamme joka päivä. Kirjoitin aamulla viestejä ystäville sekä tuttaville. Kirjoitin siitä, miten saatan hieman myöhästyä koulusta. Toiset tiesivät muokata suunnitelmiaan, koska olin kirjoittanut heille. Kirjoitan tälläkin hetkellä, koska vain tällä tavoin voin ikuistaa ajatukseni, vaikken tiedä tuleeko niitä kukaan koskaan lukemaan.

Joka hetki aivomme saavat uutta ajateltavaa. Liian usein nämä ajatukset kuitenkin katoavat samantien, eikä niistä jää mitään pysyviä jälkiä. Aivoillamme on kuitenkin lähes rajattomat mahdollisuudet varastoida informaatiota. Kirjoittamisen avulla voimme pitää huolen siitä, että ajatuksemme jättävät pysyvän jäljen paperille tai näytölle. Joskus nämä ajatukset jäävät vain meidän ja ehkäpä päiväkirjamme välisiksi salaisuuksiksi. Joskus taas koko maailma on kiinnostunut ajatuksistamme. Elämme aikana, jolloin video on syrjäyttänyt tekstin ja nestekidenäyttö paperin. Silti kynä on edelleen se henkilökohtaisin työväline, jonka omistamme. Sen avulla voimme löytää itsemme. Sen avulla voimme löytää keinon tavoittaa toinen toisemme. Tulee hetki, jolloin elämämme työpäivä on suoritettu ja aivojemme valot sammutetaan. Ajatuksemme voivat jatkaa palamista liekin lailla. Ajatustemme voivat elää pidempään kuin me. Ne voivat elää jopa ikuisesti. Vielä tuhannen vuoden päästä joku voi lukea, millaista elämä maan päällä oli eräänä aurinkoisena huhtikuun päivänä vuonna 2016.