Katumus on eräs tuskan voimakkain muoto. Se on tuska, josta eroon pääsemiseksi ihminen tekisi mitä tahansa. Se ei ole vain tuskaa omasta toiminnasta, vaan myös tuskaa loukatun puolesta. Tuskaa niistä haavoista joita ei ehkä koskaan saada täysin umpeen. Katuva tekisi mitä tahansa palataakseen ajassa taaksepäin, niin että voisi lyödä itseään ennen kuin tuohon kohtalokkaaseen virheeseen syyllistyi. Nyt on kuitenkin liian myöhäistä siihen.

Katuvalla on kaksi vaihtoehtoa. Hän voisi kantaa vastuun teoistaan ja vetäytyä kuoreensa. Tällä hän ei kuitenkaan tekisi mitään erheidensä sovittamiseksi. Aito katumus on sitä, kun syyllinen myöntää syyllisyytensä, kantaa täyden vastuun teoistaan ja tekee kaikkensa sovittaakseen ne. Silti sekään ei poista loukatun tuskaa. Tämä tuska tulee olemaan ikuinen muistutus siitä, miten särjettyä perintömaljakkoa ei voida liimaamalla palauttaa entiselleen. Katuva voi vain jättää itsensä anteeksiannon käsiin.

Aito katumus on myös sitä, kun erheistä otetaan oppia. Mikä meni vikaan? Miten voin välttää tämän erheen tulevaisuudessa? Katumus ei ole loppu, vaan se voi olla myös uuden alku. Aivan kuten elämä kuolee antaen uudelle elämälle mahdollisuuden, katumuskin voi avata uusia reittejä tuntemattomiin maihin, joihin pääsee vain anteeksiannon viisumilla.