Ihanasti rempallaan oleva kirjasto

Järjestelmällisyys on aina ollut jotain, missä olen ollut huono. Olen hoitanut asiat kaatumisjärjestyksessä. Olen jättänyt kaiken aina viime tinkaan. Nyt olen tullut siihen ymmärrykseen, että kyseessä on perustavaa laatua oleva virheellinen tärkeysjärjestys. Tämä epäjärjestelmällisyys ei näy vain kodissani, vaan myös aivoissani. Niinpä ajattelin perehtyä hieman aivojen ja erityisesti muistin toimintaan.

Tieto ei ole koskaan irtonaista, vaan se on aina osa jotain isompaa kategoriaa. Omena kuuluu kategoriaan punaiset -vihreät tai keltaiset- asiat, hedelmät, makeat asiat, toisinaan myös kirpeät asiat, syötävät asiat, syksyn asiat, piirakan täytteet, vain joitain mainitakseni. Kun taas punaisten asioiden kategoriaan kuuluvat muun muassa tomaatti, palo-auto, Lontoon bussi, Onnibussi, sydän sekä veri. Tiedot yhdistyvät toisiinsa assosiaatioiden eli mielleyhtymien kautta. Aivomme työmuisti on pieni. Niinpä saadaksemme mahdollisimman paljon irti oppimastamme tiedosta, meidän on luotava näitä mielleyhtymiä. Se on Ikäänkuin littäisimme tähän uuteen tietoon eri hakusanoja, joiden avulla voimme sen myöhemmin löytää.

Ennen kuin opiskelet jotain tärkeää, mieti mitä aiheesta jo ennestään tiedät. Tutustu aiheeseen ensin pintapuolisesti. Luo yleissilmäys siihen, mitä se käsittelee. Alleviivaa avainajatuksia jos mahdollista. Tee lyhyitä muistiinpanoja. Lopuksi silmäile aineistoa uudestaan, ja mieti mitä uutta opit. Jos sinun täytyy opetalla jotain ulkoa, voit käyttää erilaisia apukeinoja. Flashcards on eräs apukeino jota itse käytän. Kirjoita tyhjälle kortille kysymys ja toiselle puolelle vastaus. Näistä kysymyksistä ja vastauksista muodostuu korttipakka, jonka avulla voit tentata itseäsi vaikka linja-autoa odotellessa. Nykyään on olemassa myös flashcard-sovelluksia. Anki on niistä eräs suosituin.

Ei ole laiskuutta helpottaa aivojen työtä. On laiskuutta rasittaa aivoja turhalla työllä. Järjestelmällinen koti helpottaa järjestelmällistä mieltä. Joudun myöntämään, että tuhlaan usein aikaani etsiessäni tavaroita, jotka eivät ole siellä missä niiden pitäisi olla. Nyt haluan kuitenkin opetella eroon tästä epäjärjestelmällisyydestä. Ei ole olemassa mitään puolustelua siihen, miksi olla epäjärjestelmällinen. Epäjärjestelmällinen ihminen joutuu tekemään paljon enemmän työtä etsiessään aivojensa kirjastosta kirjoja, jotka on nimetty huonoilla hakusanoilla. Hän joutuu tuhlaamaan aikaansa pitääkseen kotinsa ihanasti rempallaan.

On harhaluuloa että muusikot olisivat epäjärjestelmällisiä taiteilijasieluja. Maailman sadan parhaan kitaristin joukkoon nimetty Stephen Still pitää kotistudionsa tarkassa järjestyksessä. Hän löytää sieltä helposti muun muassa kitaran kielet, plektrat, liittimet sekä varaosat. Michael Jackson piti kirjaa kaikesta omaisuudestaan ja palkkasi jonkun ”arkistonhoitajaksi”. John Lennon piti kelanauhoja sekä keskeneräisiä kappaleita tarkasti merkityissä laatikoissa.

Niinpä käännä vanha tuttu lause ”miksi tehdä tänään se, minkä voi tehdä huomennakin” toisinpäin. ”miksi tehdä huomenna se, minkä voi tehdä tänäänkin”. Tämä on jokaisen menestyvän ihmisen salaisuus. Josset tiedä mistä aloittaa, aloita pienimmistä ongelmista ja kiipeä niitä pitkin kohti suurempia. Huomaat lopulta olevasi astetta järjestelmällisempi ihminen ja samalla astetta menestyvämpi. Järjestelmällisyyden vuoren huipulta on helppo tuulettaa ja katsahtaa alas valtakuntaasi, jonka olet itse omakätisesti järjestellyt.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s