Nostalgia on ollut tärkeä osa elämääni. Katsellessani syksyn lehtiä, tunnen oloni haikeaksi. Jokainen tippuva lehti kätkee sisäänsä sata tarinaa kesästä. Tunnen itseni paljaaksi, kuin koivu marraskuussa.

Sana nostalgia on johdettu kreikan kielen sanoista nóstos (kotiin palaaminen) sekä álgos (tuska). Aluksi sitä käytettiin kuvailemaan sotilaiden koti-ikävää. Tuoksut, paikat tai vaikka musiikki voivat laukaista nostalgian tunteita. Ne voivat liittyä menetettyyn rakkauteen tai elettyihin kokemuksiin.

Nostalgiassa piilee kuitenkin vaara. Kuningas Salomo kirjoitti ylös kuolemattoman sananlaskun:”Älä sano: ’Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat kuin nykyiset?’ Sillä sitä et viisaudesta kysy.” Muistoissa elävä ihminen ei näe tässä hetkessä mitään hyvää, sillä hän vertaa jokaista kokemusta kultaiseen nuoruuteen tai ”vanhoihin hyviin aikoihin”.

Itse olen oppinut päästämään irti liiasta nostalgiasta. Ei niitä epämukavia muistoja kannata kullata. Ehkeivät ne kultaiset muistotkaan niin kovin kultaisia todellisuudessa ollut. Olen oppinut palaamaan menneisyyden muistoihin jäämättä niihin kiinni. Olen oppinut elämään tässä hetkessä. Olen oppinut ottamaan elämän sellaisena kuin se on: suklaarasiana, josta ei ikinä tiedä mitä sieltä tulee.