Miltä tuntuu saada kuolemantuomio? Miltä tuntuu kun ei saakkaan kuolemantuomiota, vaikka haluaisi? Miltä tuntuu olla oman elämänsä vankina?

Elämäni on ollut iloja ja suruja. Silti surut ovat väkivalloin aiheuttaneet elämääni paljon suurempia mustelmia, kuin ilot kevyillä suudelmillaan. Ei iloinen ihminen toivo kuolemaa. Vaikken enää toivo sitä, niin elämässäni on ollut hyvinkin synkkiä jaksoja. Muistan joskus autoa ajaessani ajatelleeni, että entä jos en kääntäisikään ohjauspyörää mutkassa, vaan antaisin vain auton jatkaa matkaansa. Halusin kääntää ohjauspyörän vastaantulevien kaistalle, mutten vain uskaltanut. Minulla oli paljon synkempiäkin suunnitelmia, joista en mielelläni ääneen puhuisi. Oli aika, jolloin elämä oli pahin tuomio, minkä kuvitella osasin. Yleensä huonon olon korvasi yhdessäolo, matkustaminen, ulkona liikkuminen tai jokin mukava pieni arjen tapahtuma. Silti se tyhjyys tuli aina takaisin.

Noista ajoista olen edistynyt paljon. En enää näe elämää tuomiona, koska haluan näyttää sille etten taivu, vaikka se kuinka yrittäisi minua murtaa. Haluan nähdä auringon huomennakin. Olen myös oppinut etten ole mikään uhri, ellen itse itsestäni sellaista tee. Ei olisi mitään hyötyä siitä että uhraisin itseni sodassa, jossa kukaan ei voita. En myöskään ole messias, joka voisi tuoda elämän toisille. Tämä ei kuitenkaan estä minua tekemästä kaikkeni auttaakseni edes yhtä luovuttamaisillaan olevaa murtunutta sielua nousemaan. Olen lähes hukkunut elämän mereen, ja näen elämäntehtäväkseni tarjota käteni niille, jotka ovat aaltojen piiskaamia. En tiedä mikä olisi paras tapa siihen, mutta toivoisin että kynä voisi jonain päivänä olla se työkalu, jolla heidät voisin tavoittaa. Toki haluaisin myös henkilökohtaisesti tavoittaa heidät. En välttämättä osaa ratkaista kenenkään ongelmia, mutta haluaisin vain olla läsnä. Toisten ongelmat ovat todennäköisesti paljon pahempia kuin minun, mutta kuunnellessani toisia kyse ei olekkaan minun ongelmistani vaan heidän. Mikäli he kuitenkin päättävät eristäytyä, en voi tehdä mitään muuta kuin kirjoittaa. Sekin on jo jotain. Sekin voi saada jonkun jatkamaan taistelua vielä yhden päivän.

Omien kokemusteni perusteella voin vilpittömästä sydämestä sanoa, että ongelmat eivät koskaan poistu hetkessä. Ei niistä edes tarvitse päästä kokonaan eroon. Voi olla että tunnelin päässä on valoa. Voi olla että tunneleita on edessä vielä kymmeniä. Mutta pikkuhiljaa niitä tulee harvemmin ja harvemmin. Kun tarpeeksi pitkään jatkaa taistelua, tulee lopulta päivä jolloin voi sanoa: Minä haluankin elää. Vaikkei se aina niin ihanaa olekaan, minä haluan elää!