Norsun korvat, hiiren suu sekä sinivalaan sydän

Keskustelu on taito, taide ja ehkä tiedekin. Jokainen meistä osaa puhua, mutta keskusteleminen onkin sitten jotain astrofysiikkaa puhumiseen verrattuna. Jotkut ovat hyviä aloittamaan keskusteluja. Toiset taas saavat ne hyvin loppumaan. Keskustelutaidon tärkein ominaisuus ei olekaan puhuminen, vaan kuunteleminen. Journalistille kuunteleminen on paljon suuremmassa roolissa kuin puhuminen, vaikka tiedon jakaminen onkin hänen työnsä. Hyvä journalisti saa haastateltavan tuntemaan olonsa vapautuneeksi. Niinpä ajattelin itseni ja toisten vuoksi kirjata ylös muutaman havainnon siitä, millaista on tarkkaavainen kuunteleminen.

Kuunteleminen ei ole kuulustelemista. Vaikka haastattelijalla saattaakin olla valmiiksi laaditut kysymykset, ei niiden avulla kovin vapautunutta tunnelmaa luoda. Hyvä haastattelija tietää, koska on aika pitää kiinni käsikirjoituksesta ja koska on aika improvisoida. Keskustelumaisuudella päästään paljon parempaan lopputulokseen, kuin poliisikuulustelulla.

Kuunteleminen ei ole suunvuoron odottamista. Läsnäoleva kuuntelija keskittyy kuuntelimiseen. Motivaatiopuhuja Scott Ginsbergin mukaan hyvä kuuntelija kuuntelee myös taukoja sanojen välissä. Kuuntelija pääsee paljon helpommalla, kun hän ei mieti, miten kuhunkin ajatukseen reagoida. Hiljaisuutta ei tarvitse pelätä. Väärällä kommentilla sen sijaan on helppo pilata keskustelu.

Kuunteleminen ei ole ongelmien ratkaisemista. On sanottu, että miehillä on tarve ratkaista toisten ongelmat. Tämä ei kuitenkaan ole kovin empaattista. Tunteet ovat aina omakohtaisia, eikä niitä pidä väheksyä. Kertomalla siitä, miten sinullakin oli flunssa viime viikolla, välität keskustelukumppanillesi sen viestin, ettei sinua kiinnosta hänen ongelmansa. Jos joku haluaa avautua toiselle ongelmistaan, hän kyllä kertoo mikäli hän kaipaa ratkaisua tai apua. Jos hän vain haluaa vuodattaa, on parempi kuunnella ja pysytellä hiljaa.

Hyvä kuunteleminen johtaa hyvään keskusteluun. Tai asia voitaisiin myös kääntää niin, että hyvää keskustelua ei voi syntyä ilman hyvää kuuntelemista. Kun käyt keskustelua, kuvittele että olet tekemässä henkilökuvaa keskustelukumppanistasi. Millaisen jutun tekisit hänestä? Mikä tekee keskustelukumppanistasi ainutlaatuisen? Mikä olisi se lentävä lause, jonka hänestä poimisit esiin suurella ja lihavoidulla tekstillä? Jokainen voi harjoitella journalistin tapaa kuunnella, olipa hän journalisti tai ei. Syitä tarkkaavaiseen kuuntelemiseen on satoja muitakin. Olisi mielenkiintoista kuulla rakkaalta lukijalta muutama.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s