Elämä on matka. Sen varmasti jokainen tähän pisteeseen päässyt on jo todennut. Elämä on automatka, jonka jaamme meille tärkeimpien ihmisten kanssa. Nauttiaksemme tästä matkasta, meillä on oltava sama päämäärä. Muuten siitä voi tulla hyvinkin piinaava. Edes ilmastointi tai radio ei siinä tilanteessa paljon lohduttaisi.

Olen aina ollut oman elämäni ohjauspyörässä. Näin ovat myös luonnollisesti kaikki muutkin. Jokainen on oman elämänsä autonkuljettaja, eikä kenenkään tarvitse tyytyä apukuskin rooliin. En ole kuitenkaan aina oivaltanut, mitä kaikkea kuljettajan tehtäviin kuuluu. Joskus kuljettaja ei ole kovin hyvä kartanlukija. Silloin hänen tulisi luovuttaa tuo tehtävä jollekkin itseään pätevämmälle henkilölle. Myöskään kahvin juominen, radion säätäminen tai tekstiviestien kirjoittaminen ei ole suositeltavaa samalla, kun ratin takana istuu. Niinpä siis kuljettajan on myönnettävä rajoituksensa.

Unelmani ovat joka päivä ympärilläni. Ne eivät kuitenkaan ole tähtiin kirjoitettuja. Voin rakentaa unelmani, mutta voin myös halutessani romuttaa ne. Saan elää unelmiani kynän välityksellä. Vaikkei unelmani koskaan toteutuisikaan, olen iloinen siitä että ne ovat osa elämääni. Ne pitävät minut hengissä ja saavat minut odottamaan huomista, ylihuomista sekä tulevia vuosikymmeniä. Nyt on siis aika kysyä auton kanssamatkustajilta, mihin he haluaisivat mennä. Mikäli kanssamatkustajani sanoo: ”Mennäänkö Japaniin tai vaikka Jaskan grillille?”, vastaan hänelle: ”Mennään vaan!”