Hiljattain koulussamme kävi Kluuvinkadun Carl Fazer Cafén kondiittorimestari Eero Paulamäki. Hänen luentonsa tarkoitus oli tarjota vinkkejä tuleville leipuri-kondiittoreille. Hän kertoi myös oman elämäntarinansa, vaikkakin hieman vaatimattoman version siitä. Hän kertoi 20-tuntisista työpäivitään sekä loppuunpalamisestaan. Luennon lopuksi esitin hänelle kysymyksen: Mikä sai hänet tekemään niin pitkiä työpäiviä? Hänen vastauksensa oli lyhyt: Hyvien työkavereiden vuoksi. Pyörittelin tätä vastausta päässäni. Olisin odottanut jotain syvällisempää.

Olen työharjoittelussani ravintolan pienessä leipomonurkkauksessa oppinut ymmärtämään, mitä Eero todellisuudessa tarkoitti. Saan pelata mestareiden kanssa, ja haluan ottaa heiltä kaiken opin vastaan, minkä vain voin. Keskustelemme toisinaan leipomisen fysiikasta ja kemiasta. Esitin heille triviaalin kysymyksen: Mikä on Maillardin reaktio. Yllätyksekseni kukaan heistä ei ollut perillä tuosta termistä. Eipä kai sillä loppuen lopuksi suurta merkitystä olekkaan.  Tänään kävin ravintolapäällikön kanssa mielenkiintoisen keskustelun karjalanpiirakan sekä muiden tuotteiden alkuperäissuojasta. Yhdysvaltalaisen työkaverini kanssa olen saanut käydä monia keskusteluita yhdysvaltalaisesta alueellisesta ruoasta sekä leivonnasta. Olen oppinut samaistumaan Eeron sanoihin. Työkaverit ovat voima, jonka avulla jaksaa tehdä toisinaan hieman pitkäksikin venyviä päiviä. Työtä voi tehdä rahasta, mutta itse teen sitä ilosta. Meillä ei myöskään tarvita mitään radiota, sillä saamme kuunnella kylmäkön villejä nuoruustarinoita sekä kokemuksen tuomia viisauksia. Olen oppinut katsomaan kummallisten persoonallisuuspiirteiden yli ja kunnoittamaan ammattitaitoa, jossa ei mennä sieltä mistä aita on matalin. Olisi typerää jättää käyttämättä näinkin arvokas tilaisuus oppia mestareilta.

Minun on vaikeaa sanoa, mikä on päiväni paras hetki. Aamulla pyöräilen töihin ja kuuntelen lempimusiikkiani. Työssä nautin ihmisten seurasta ja aikaansaamisesta. Työpäivän jälkeen pyöräilen väsyneenä, mutta tyyvyväisenä kotiin. Kotona askartelen jotain ja ehkä toisinaan myös kirjoittelen. Illalla käyn tyytyväisenä nukkumaan odottaen seuraavaa päivää. Ehkä tulevaisuus työharjoittelun jälkeen ei ole yhtä valoisa, mutta nautitaan tästä työstä niin kauan, kuin sitä saa tehdä.