Voiko ihminen muuttua? Onko paha tuomittu kulkemaan pimeää tietä? Voidaanko pyyteetöntä hyväntekijää lahjoa oman edun tavoittelulla?

Tarinat peilaavat ihmismielen monimutkaisia rakenteita. Hyvässä tarinassa kukaan ei pysy muuttumattomana. Hyvässä tarinassa karkuri oppii katsomaan pelkojaan suoraan silmiin. Väärintekijä löytää katumuksen tien. Työnarkomaani löytää elämän tarkoituksen pienistä ja yksinkertaisista asioista. Hyvä tarina vahvistaa uskoa ihmisyyteen.

Eräs merkittävä tarina hahmokehityksen kannalta on Leo Tolstoin Ylösnousemsus. Se jäi Tolstoin viimeiseksi romaaniksi, eikä se saavuttanut samanlaista suosiota kuin Sota ja Rauha tai Anna Karenina. Se kertoo Dmitri Ivanovich Nekhlyudov nimisestä ylhäistömiehestä, joka tarinan edetessä huomaa miten kopea hän nuoruudessaan onkaan ollut. Hän kohtaa naisen nuoruudestaan, jota hän rakasti, mutta jota hän myös kohteli tylysti. Nyt tuo nainen istuu vankilassa ja Nekhlydov yrittää sovittaa nuoruutensa synnit.

Täydelliset hahmot eivät vetoa meihin. Me etsimme hahmoja, joihin samaistua. Ne opettavat meille jotain omasta itsestämme, mutta niiden avulla voimme oppia ymmärtämään myös toisiamme. Kukaan ei ole tuomittu kulkemaan pimeää tietä. Ystävällisyydellä voimme toimia valonkantajana pimeässä harhailevalle kulkijalle. Vaikka hänen itsensä on viimekädessä tuo askel otettava, ei valonkantajankaan merkitystä voi väheksyä. Tästä elämän merkittävimmästä opetuksesta saamme kiittää historian vaatimaatimattomia, usein köyhiä, mutta viisaudessa rikkaita tarinankertojia, jotka halusivat vain unelmoida unelmoimisen ilosta.