Mitä on ikuisuus? Tulemmeko me olemaan osa sitä? Pystymmekö sanoillamme ja teoillamme aiheuttamaan kolhua maailmankaikkeuteen?

Olen aina ollut toivoton haaveilija. Koulussa opettajani Erja totesi kerran: ”Sä taidat olla vähän tollanen haaveilija”, kun tein yksin omenapiirakkaa ja sen valmistuminen taisi hieman venähtää. Joudun myötämään syyllisyyteni. Ajatukseni ovat kaikkialla muualla, kuin siellä missä niiden pitäisi olla. Neuropsykologien mukaan aivot hakevat virikettä uusista asioista, jonka vuoksi keskittyminen tuppaa usein olemaan niin kovin vaikeaa. Haaveilu onkin keskittymisen vastakohta. Kun luen kirjaa, alan helposti rakentamaan pilvilinnoja puutarhoineen ja vallihautoineen.

28 vuotta uskoin ikuiseen elämään paratiisimaan päällä. Jotkut sanovat ikuisen elämän olevan taivaassa, mutta itse löysin pätevät perusteet sille, että se tulisi olemaan nimenomaan maan päällä. Olin suunnitellut ikuisuuden jo valmiiksi. Haaveenani oli purjehtia yksin ympäri maailman meriä, rakentaa mökki pienelle ja tuuliselle saarelle, valmistaa juustoa sekä tislata maailman parasta viskiä. Ehkä jossain vaiheessa asettuisin aloilleni, kun täydellinen puuronkeittäjä ja liikekumppani löytyisi, jonka kanssa lopun ikuisuudesta jakaisin.

Ikuisuus kiehtoo minua edelleen, mutta erillainen ikuisuus. Nyt olen tullut siihen johtopäätökseen, että unelmat on toteutettava tämän lyhyen elämän aikana. Olen jo osan niistä päässyt toteuttamaan, vaikken viskiä koskaan olekkaan tislannut, enkä juustoa valmistanut, enkä ole edes ollut oikean purjeveneen kyydissä. Olen samalla todennut, ettei kaikkien haaveiden edes tarvitse toteutua. Olen jo kaatanut haaveen ikuisesta elämästä, joten mitä menetettävää minulla muka enää olisi? Myös haaveeni journalismista on pistetty väliaikaiseen tai kenties pysyvään arkistoon. Nykyään haaveilen haaveilemisen ilosta. Vaikken koskaan saisi senttiäkään haaveilusta, haluan silti valita sen vapaa-ajan harrastuksenani. Vaikkei elämäni naista olisi olemassakaan, haluan silti mielessäni suunnitella yhteisen tulevaisuutemme. Eihän H.C Andersenkaan päässyt muuta kuin kirjoittamaan prinsessoista. Myös John Grisham oivalsi, etteivät hänen unelmansa mahtuneet oikeussaliin. Niinpä hän ryhtyi kirjoittamaan lakidekkareita.

Haaveilu on elämäni tarkoitus. Se saa minut aamulla heräämään Malediivien rantahotellista tai teltasta keskellä Shinjukun Chuo puistoa. Olisihan se hienoa jos edes haaveissani voisin elättää itseni kynän ja paperin avulla. Samaan aikaan voin jokapäiväisen leipäni hankkimiseksi jakaa sanomalehteä tai leipoa täydellisyyttä tavoittelevia leipiä. Mikäli ikuinen elämä on sittenkin todellisuutta, lyömme Victor Hugon, Ernest Hemingwayn sekä George Orwellin kanssa haaveilevat päämme yhteen ja kirjoitamme jotain, minkä lukemiseen menee ikuisuus tai kaksi. Kirjoitamme ikuisten haaveiden opus magnumin.