Kun kaksi ihmistä välittää toisistaan, he ovat kiinnostuneita toistensa ajatuksista. He varovat sanomasta pahasti, mutta toisaalta tiedostavat, ettei loukkaantumisia voi aina estää. Silloin he haluavat pyytää anteeksi, koska he välittävät enemmän ystävyydestään kuin oikeassa olemisesta. He ojentavat kätensä sovinnon merkiksi.

Joskus ihmiset ajautuvat erilleen. Kuilu kasvaa liian suureksi, eikä käsi enää yllä toisen käteen. Kumpikin vain puolustelee omia tunteitaan. Kaikki mitä he sanovat toisilleen on: Katso miten sinä satutit minua. Ja vastauksena toinen sanoo: Reaktiotako sinä vain haet? Tässä tilanteessa dialogi on mahdotonta. Osapuolet huutelevat toisilleen kuilun toisilta puolilta vaatien toista rakentamaan heille silta.

Olen monesti ollut tilanteessa, jossa olen miettinyt miten tuon sillan voisin rakentaa. Toisaalta olen vähintään yhtä usein ollut se henkilö, joka vaatii toista rakentamaan sitä. Olen yhtä lailla syyllinen siihen, että olen hakenut huomiota ja syyllistänyt toista omista kipeistä tunteistani. Erheiden kautta olen oppinut, että voin vain itse kantaa vastuun omista tunteistani. Haluan rakentaa sillan, mutten ylety tekemään sitä, kuin puoleen väliin.