Romantiikka. Se tuo mieleen hellät ja toisinaan myös rohkeat rakkauden ilmaukset. Itse tehdyt kynttiläillalliset, jonka päätteeksi kirjoitetaan kömpelö runo lautasliinalle. Pitkät kävelyt joen rannalla, jonka aikana maailmaan ei mahdu kuin nuo kaksi ihmistä. Mutta entä kun romantiikka ei saavuta kohdettaan? Kun kynttiläillalliset nähdään vain imarteluna. Tai kävelyt joen rannalla ovat liian pitkiä, vauhti liian luja ja jalkoihinkin sattuu.

Romantiikka voi joskus olla tarunomaista, koska sitä se pohjimmiltaan merkitseekin. Romantiikka oli alunperin 1700-luvun lopussa alkanut taidesuuntaus. Siinä missä pimeä keskiaika korosti elämän synkkyyttä ja kuoleman jatkuvaa läsnäoloa – jota kuvastaa sanonta memento mori, muista kuolevasi – oli romantiikka tämän täydellinen vastakohta. Romantiikka korosti mielikuvitusta, sankarillisia yksilösuorituksia sekä kuolematonta rakkautta. Rakkautta, joka on liian hyvää tähän elämään. Rakkautta, jonka vuoksi uhrata itsensä ja toisensa. Lopulta tämä taidesuuntaus väistyi realismin tieltä, joka romantiikan sijaan pyrki kuvaamaan elämää sellaisenaan, useimmiten tavallisen ihmisen näkökulmasta.

Vaikka romantiikka on ehkä kuollut trendi taiteessa, elää se edelleen arkisena keinona ilmaista tunteitaan ja kiintymystään. Jos nuo tunteet eivät saa odotettua vastakaikua, muuttuu romantiikka yhden ihmisen kuvitelmaksi. Yhden ihmisen toiveeksi saada toinen mukaan omaan mielikuvitukseensa. Yhden ihmisen pilvilinnoiksi, joista tulee yksinäisen rakkauden koti.